maanantai 30. maaliskuuta 2009

Hilpeitä skotteja

Skotit valloittivat Amsterdamin

kilttejä siellä, kilttejä täällä

siroja sääriä ja kuhmuraisia polvia

Hotelli on edelleen pystyssä ja viikonlopusta selvittiin kohtalaisen mukavasti. En ole koskaan nähnyt noin paljon kilttejä tai kaljamahoja. Tunnelma oli hauskan hilpeä, jalkapallotappiosta huolimatta.

Viime viikon puolivälistä lähtien meillä on uusi, kutsumaton naapuri. Se oli valkoinen pulu poikaystävineen, joka on päättänyt rakentaa pesän aivan meidän ulko-oven eteen, rappusten yläpäähän. Kuvasta erottuu jotenkuten tikkukasa joka löytyi oven luota sunnuntaiaamuna:

Parhaimpina päivinä me ollaan ajettu haahka pois käytävästä 5-6 kertaa peräkkäin, mutta... ei näytä uppoavan noihin riisinjyvän kokoisiin avoihin että meidän käytävä ei ole mikään pesänrakennuspaikka!! Näistä elukoista kun on muutakin haittaa kuin nuo tikut, yök..

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Paluu blogistaniaan

Viime viikonloppu sujui tämän parimetrisen "näyttelyseinän" varjossa...

sekä juuri painosta tulleiden esitteiden löyhkässä.

Tänään on ensimmäinen päivä viime viikonlopun sekä maanantain konserttirysäyksen jälkeen että on normaali olo!! Ei väsytä eikä silmien alla ole leukaan asti ulottuvia pusseja!! Viikonloppuna meillä oli kolme konserttia 24 tunnin sisällä, kolmessa eri kaupungissa. Lauantaina emännöin kutsuvierastiskiä, sunnuntaina huolehdin mm. cd-myynnistä vapaaehtoisten kanssa ja katsoin että muusikot ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Edelliseen orkesteriin verrattuna muusikoista huolehtiminen on lasten leikkiä, nämä soittajat ovat vanhempia ja kokeneempia. Mutta joukkoon mahtuu toki aina jokunen eksynyt (nuorempi) lammas jota saa kädestä pitäen ohjata lavalle. Ja muistuttaa että oma instrumentti kannattaa ottaa mukaan konsertin jälkeen. Tai no, ainakin melkein.

Maanantaina orkesterilla oli suuri sponsoritapahtuma illallisineen ja konsertteineen. Ohjasin kutsuvieraita, ojensin kukkia ja lahjoja ja hengasin backstagella muusikoiden kanssa kuin paraskin groupie. Suurin osa illasta kuluikin odotteluun. Kaikenkaikkiaan työpäivästä tuli yli viidentoista tunnin mittainen, niin minulle kuin kollegoillekin. Siitä toipumiseen on mennyt koko viikko. Sain sentään itseni pakotettua jumppaan keskiviikkona, eilen ja tänään, muuten olisi mennyt elämä mennyt sohvalla löhöilyksi ja pullan mussuttamiseksi (ostin keskiviikkona korvapuusteja Ikeasta, nam!!). Ja hyvää teki, jumppa siis! Ja on ne pullatkin tullut syötyä..

Amsterdamin kuulumisia vielä sen verran, että Skotit aloittivat eilen kaupungin valtauksen. Keskustassa ei voi välttyä kiltteihin pukeutuneilta (ainakin toistaiseksi) iloisilta miehiltä, tänään seurattiin heidän vaellustaan toimiston ikkunastakin. Syynä on huominen jalkapallopeli: MM-kisojen karsinta Hollanti-Skotlanti Amsterdam Arenalla. Olen viikonlopun töissä hotellilla joten en todellakaan voi välttyä skoteilta ja kilteiltä. Jopa meillä täällä kotona yöpyy huomenna skotti - Tonyn työkaveri. Peukut pystyyn että fanit osaavat käyttäytyä eivätkä tuhoa hotellia ja vanhaa kunnon Amsterdamia!!

torstai 19. maaliskuuta 2009

St. Patrick's Day

Hupia pyhän Patrikin päivänä

Puhallettava Guinness-tuoppi - sopii vaikka avaimenperäksi (avain pysyy takuulla tallessa) tai joulukuusen koristeeksi

Vanha ja uusi hattu

Tiistaina juhlittiin rauhallisesti pyhää Patrikia. Istuttiin parissa irkkubaarissa ja tultiin ihan ajoissa kotiinkin. Ostin viime viikonloppuna tuon paidan - en ole ikinä omistanut mitään noin vihreää!! Ihan sammakko-look.

Toimistolla on ollut - kuten ennustin - sairaan kiirettä. Huominen vielä siellä, viikonloppu menee konserttien merkeissä. Lauantaina Amsterdamissa, sunnuntaina Utrechtissa ja Haarlemissa. Maanantaina on eräänlainen orkesterin business-illanvietto, sitä ennen on vielä tuhat ja yksi asiaa hoidettavana. Että on niinkuin vähän sippi olo. Lupauduin käväisemään tänä iltana vielä työkaverin synttäreillä, mutta ihan vain nopsasti..sitten kipin kapin vällyjen väliin.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Raadantaa

Eilen kävin shoppaamassa hyvällä omalla tunnolla ja pullealla tilillä. Ansaitsin todellakin uudet lenkkarit (ja pari paitaa) sen 2,5 viikon raadannan jälkeen. Ja farkutkin tarttuivat mukaan, maksoivat vain parisen kymppiä, eihän sellaisia voinut kauppaan jättää! Iltapäivän päätteeksi vietimme vielä iloista tuntia Ricksissä.

Bongasin eilen pyöräillessä kevään ensimmäiset krookukset, kamera tosin unohtui kotiin joten ei ole esittää todistusaineistoa. +10C on lämmintä joten hyvin tarkenee. Yritän muistaa ottaa kameran mukaan tässä lähipäivinä.

Olen alkanut puhua toimistolla suomea. Ihan täydestä menee eikä kukaan ole sanonut mitään. Sanat mitä, joo, kiitos, selvä ovat ilmeisesti niin hollantilaisen kuuloisia että kukaan ei kiinnitä mitään huomiota. Pitääpä pikkuhiljaa ruveta lisäämään sanoja ja alkaa opettamaan suomea muille, heh.

Huomenna on puolikas työpäivä, sitten iltapäivällä tappelemaan combat-tunnille. Lauantaina töitä hotellilla, sunnuntaina Timin synttäreille Haagiin. Ensi viikosta on tulossa taas sairaan kiireinen. Kolme konserttia sekä toimistohommia. Pitää vain pitää pää kylmänä. Tiistaina on sentään St. Patrick's Day ja Suomen lomakin jo lähenee - kuukauden päästä olen jo lähtökuopissa!

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Täällä ollaan

taas. Hirveä työputki huipentui sairaaseen kiireeseen viime viikolla, jotenkin kaikki mahdolliset kiireelliset asiat kasaantuivat loppuviikolle. Väsytti niin että joku ilta nukahdin sohvalle ja jumppakin jäi väliin. Viikonloppuna käytiin Ikeassa ja tultiin rättiväsyneinä takaisin. Pyykkikori tarttui matkaan, edellinen hajosi jo pari viikkoa sitten. Kylppärissä on nyt koukkuja vaikka muille jakaa, uudet keväiset kynttilät odottavat sytyttämistä ja kaappi pursuaa puolukkamehupulloja.

Konserttiprojekti kuoron kanssa huipentui eilen illalla Concertgebouw:ssa esiintymiseen. En ole erityinen kuorofani, mutta ihan kohtalainen konsertti se oli. Ohjelmassa oli Arvo Pärtin ja Schubertin musiikkia. Tuli siinä kuunnellessa suunniteltua viikon ohjelmaa, puutelistaa ja vaatetusta.

Huomenna on vapaapäivä! Ihan mieletöntä, keskellä viikkoa. Tekemistä on vaikka muille jakaa.. Mutta nyt ensi pump-tunnille hikoilemaan.
Kevättä on muuten jo ilmassa, nenä vuotaa siitepölystä ja viikonlopulle on jo varovasti lupailtu +15C!

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Hyvä Joensuu!

Tästäpä löytyy Rami Saarikorven ottamia upeita panoraamakuvia talvisesta Joensuusta! Kyllä siellä on paljon tilaa!! Joensuu on kaunis.