perjantai 30. lokakuuta 2009

Odotusta

Suomesta saapui ihana synttäripaketti (kiitos äiti ja isä!)

Kuten arvannette, tämä viikonloppu kuluu sohvalla kirjojen ja herkkujen parissa :-D

Tämä päivä kului odottaen. Odotimme tietenkin niitä kanalan kanoja saapuvaksi, usealta taholta kerrottiin että juu perjantaina tulevat, mutta ei niitä vain näkynyt. Ehkä sitten alkuviikosta. Näyttelyn avajaiset ovat sopivasti synttäreideni kunniaksi ensi keskiviikkona, kutsuja saapui kaksin kappalein.

Toinen odotuksen aihe oli uuden kollegan valinta. Aamulla oli työhaastattelujen toinen kierros, viimeinen haastateltava lähti puoli yhden aikaan. Arvelimme kaikki etukäteen että valinta on melko selkeä, iltapäivällä tiedämme kuka otetaan. Mutta ei! Pomo ja muut haastattelijat palaveerasivat pitkälle iltapäivään asti, eikä asiasta saanut selvää vielä viideltäkään kun me muut lähdimme kotiin. Varttia vaille kahdeksan tuli pomolta soitto: tehtävään on valittu ennakkosuosikki, minulle jo entuudestaan tuttu tyyppi. Hurraa! Olipa varsinainen synnytys! Ja poika tuli!

tiistai 27. lokakuuta 2009

Kanala

Muziekgebouw aan 't IJ:n aulassa valmistellaan belgialaisen kuvataiteilijan
Koen Vanmechelenin näyttelyä
'The Cosmopolitan Chicken'


Aulaan rakennettiin suuri kanahäkki

Oikeat kanat saapuvat paikalle perjantaina

Kot-kot-kot

Tässä projektissa taiteilija risteyttää belgialaisia kanoja useiden muiden maiden kanojen kanssa, tarkoituksenaan luoda universaali kana. Näyttely koostuu elävien kanojen lisäksi valokuvista ja veistoksista, ja kestää 6. joulukuuta saakka. Lisätietoja taitelijan omalta sivulta tästä linkistä.

Että ei sitä ihan joka työpaikalla kanalaa ole.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Iloa, vauhdikasta menoa ja surua

Lily Allen, tuo pikku pläntti lavan oikeassa reunassa

Iloiset konserttikävijät Simon, Riitta ja (aina yhtä kuvauksellinen) Tony

Viikonloppu sujui tosi mukavasti. Mitä luksusta onkaan vapaa viikonloppu! Lauantaina siivoilin (sujuu se vapaapäivä niinkin..) ja kävin villitsemässä kummipoikaa ja tämän veljiä. Sunnuntaina menin jo aamusta urheasti salille, iltapäivällä vähän shoppailin Kalverstraatin tungoksessa ja illalla olimme Lily Allenin konsertissa. Konsertti oli hyvä ja Lily lauloi tosi hyvin myös livenä! Meidän konsertti-iloa haittasivat vain edessä hilluneet pennut, jotka heittelivät mm. muovituoppeja parvekkeelta alas permannolle ja harrastivat ketjupolttamista (kyllä, tupakointi oli kielletty sisätiloissa). Luulisi että siellä olisi joku joka pitäisi konserttiyleisöä edes vähän silmällä?? Mutta meillä oli joka tapauksessa hauskaa ja nautimme konsertista.

Tänään pidin vapaapäivän sillä olin iltapäivällä hautajaisissa. Tuttavapiirissä sattui viime viikolla kuolemantapaus; jo kauan sairaana ollut potilas nukkui pois ja hänet haudattiin tänään maan lepoon. Kaunis muistotilaisuus, syksyisen harmaa, tuulinen päivä ja rauhallinen tunnelma.

Huomenna menen jo mielellään töihin :-)

torstai 22. lokakuuta 2009

Voi harmauden harmautta

Kauhean harmaa päivä. Lähdin aamulla polkemaan töihin pienessä tihkusateessa, heti lähdön jälkeen sade yltyi kunnon ropinaksi ja saavuin töihin takki ja farkut märkänä. Onneksi sattui edes hattu päähän joten tukka pysyi kohtalaisen kuivana. Tuijottelin ikkunasta sumuisia taloja ja matalalla roikkuvia pilviä - ei kovin piristävää. Miten voikaan harmaa päivä saada mielen näin matalaksi? :-(

perjantai 16. lokakuuta 2009

Mozartia? Pieni paussi, kiitos.

Rankka työviikko on takana. Konsertit Enschedessä, Leidenissä ja keskiviikkona Amsterdamissa. Kaikki sujui hyvin, työtunteja kertyi kiitettävästi. Työkaveri sattui sopivasti sairastumaan viime viikonloppuna, joten minä sekä muut kollegat saatiin sitten painaa duunia otsa limassa. Tai no, ainakin melkein. Eilisen illan makasinkin päänsärkyisenä raatona sohvalla, tänään on jo parempi olo. Ja huomenna vapaapäivä joten eiköhän tässä saa toivuttua kunnolla. Mutta sen voin sanoa että en kyllä enää kertaakaan jaksa kuunnella Mozartin klarinettikonserttia (A-duuri) alttoviululla esitettynä, blääh! On varsinaiset Mozart-viikot takana. Sinfonia nr. 40 (just se, se kuuluisa) oli kyllä oikein raikasta kuultavaa Sinfoniettan soittamana.

Maanantai-iltana olin myös Leidenissä katsomassa ja kuuntelemassa Don Giovanni-oopperaa. Sain sinne nimittäin kutsun Mikolta - juu aivan, kyseessä on meidän entinen fagotti-Miki, nykyinen basso-Mikko! Joensuulaisille vinkiksi että seuratkaapa Joensuun Oopperayhdistyksen ja Joensuun Kaupunginorkesterin ilmoituksia Joensuussa esitettävästä Don Giovannista (tammikuu 2010) ja menkää ihmeessä kuuntelemaan!!

Tämän illan ohjelmassa on kevyttä jumppaa, saunomista, uudella puhelimella leikkimistä ja skypeilyä Tonyn kanssa. Hän on poikkeuksellisesti töissä myös huomenna, joten eläköön Skype!

torstai 8. lokakuuta 2009

Vauhdissa

Kiirettä, hulinaa, kiristystä, uhkailua, hurttia huumoria, vahingoniloa, turhautumista, ylitöitä, tuskanhikeä, pään hakkaamista seinään ja helpotuksen huokauksia. Kas siinä työviikko tähän mennessä, on ollut vauhdikasta menoa ja hauskaa! Ja konsertit ovat vielä edessä. Sunnuntain käytän tästä viikosta toipumiseen.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Sataa sataa sataa

Aamulla poljin pyörällä töihin mutta kotiuduin suosiolla ratikalla ja metrolla, nyt sataa ja sataakin kunnolla! Syksy on ja pimeää. Pitää yrittää välttää syksymasea, kohta lähdenkin jumppaan. Muuten menee vain sohvalla makoiluksi nämä illat.

Töissä riittää kuitenkin vauhtia. Tulevana perjantaina lastenkonsertti Bimhuisissa täällä Amsterdamissa, lauantaina matkaamme aamusta aivan toiselle puolelle maata (öhöm, ± 160 km) Enscheden Muziekcentrumiin missä pidämme iltapäivällä lastenkonsertteja ja workshoppeja. Illalla sitten konsertti isoille ihmisille. Konsertit ovat alkaneet eli se tietää vauhtia ja vähemmän istuskelua toimistolla koneen takana, juhuu!