torstai 11. joulukuuta 2008

Diivoja

Tänään raadoin viimeistä kertaa vanhalla toimistolla. Tuloksena oli päänsärky ja väsyneet silmät. Pomo oli ostanut toimistolle kaksi uutta pc:a joissa on aivan tajuttoman suuret näytöt - jaa olisikohan heille tullut halvemmaksi ostaa lukulasit? No kuitenkin, hienot koneet on ja kaikki tuntuu myös pelaavan. Seuraajani, "Rouva happy happy laugh laugh", oli myös paikalla ja me tultiin jopa jotenkuten toimeen. En vain jaksa ymmärtää miten toinen voi olla niin negatiivinen luonne ja vänkäämässä vastaan kaikessa. Kysyin lounaan aikana puoliksi vitsinä että "onko jotain mistä itse asiassa tykkäät uudessa työssäsi" ja hetken miettimisen jälkeen hän totesi että "tämä toimisto on ihan kiva paikka tehdä töitä". No, eipähän ole minun murheeni, hih!

Töiden jälkeen kipaisin kuntosalille balance-tunnille, jo toistamiseen tällä viikolla. Ennen tuntia kitkutin vartin ja 125 kalorin verran kuntopyörällä Ultra Bran tahtiin. Huomenna on puolikas päivä uudessa työssä ja jossain välissä menen myös kuuntelemaan meidän orkesterin harjoituksia talon alakerrassa. Vähänkö luksusta kun harjoitukset ovat samassa talossa!! Oli hiukka erilaista vanhassa työssä. Huomisissa harjoituksissa on myös mukana tämä diiva eli Karin Bloemen, jonka kanssa orkesteri esiintyy kerran joulukuussa sekä kuutisen kertaa tammikuun puolella.

2 kommenttia:

  1. Hyvä juttu on se että sinun ei tarvitse rouvan kanssa töitä tehdä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, sanopa muuta! Kauhean masentavaa seuraa!

    VastaaPoista