lauantai 3. tammikuuta 2009

Olutta

Vuosi vaihtui rauhallisesti tutussa baarissa jossa soitettiin ihmeen hyvää musaa suoraan 1980- ja 1990-luvuilta. Kerrankin, yeah! Harmi vain että ilotulitus Rembrandtpleinillä oli aivan surkea.
1.1. menin urheasti töihin iltavuoroon joten siitä se vuosi lähti käyntiin. Eilen käytiin Tonyn kanssa vanhassa Heineken-panimossa (liput olivat minun joululahja Tonylle) ja siellä olikin tosi hauskaa! Juuri remontoitu vanha panimo/museo, jossa kerrotaan minipätkä Heineken-historiaa, kurkistellaan kuparisiin sammioihin, seurataan oluen valmistamista ja niin paljon muuta. Saatiin tottakai myös pienet maistiaiset ;-) Historiaosuudesta oli tietenkin jätetty pois kaikki vähemmän imartelevat yksityiskohdat kuten esim. se, ettei Heineken-firma ole koko 1900-lukua ollut perheen omistuksessa (ajanjakso ennen toista maailmansotaa) tai että omistaja Freddy Heineken autonkuljettajineen kidnapattiin v. 1983 (selvisivät hengissä). Mutta suosittelen visiittiä!

Nyt tässä katselen puolella silmällä ohjelmaa ylilihavista briteistä - hyvä kannustin lähteä taas jumppaan! Öö siis maanantaina sitten..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti