tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulu saa tulla

Viime viikonloppuna oli tarkoitus tehdä jonkinasteista joulusiivousta, mutta se jäi väliin sohvalla makoilun ja turistelun vuoksi. Niinpä ketteränä tyttönä tartuin tänään töistä tultuani moppiin ja nyt täällä on sitten kohtalaisen siistiä. Saa joulu tulla! Apupoikana oli Tony, joka ei tällä viikolla mennytkään töihin kun junia ei kulkenut maanantaiaamuna mihinkään suuntaan.

Hollannin junaliikenne on ollut lähestulkoon kokonaan poikki viime viikonlopun lumimyrskystä lähtien, vaihteet ovat jäätyneet eivätkä korjaajat ole ehtineet/päässeet joka paikkaan teiden huonokuntoisuuden vuoksi. Nyt sitten etsitään syyllistä ja haukutaan niitä ja näitä osapuolia jotka puolestaan aikovat evaluoida ongelmaa ja pohtia kuinka tällainen tilanne nyt sitten mahtoikaan syntyä ja kuinka se saataisiin estettyä tulevaisuudessa. Katsotaan myös kateudesta vihreänä mm. alppimaiden suuntaan, missä junat kuulemma aina kulkevat aikataulussa säästä riippumatta. Hollannissa taitaa vain olla yksi Euroopan tiheimpiä rataverkostoja mikä tarkoittaa sitä, että jos parikin junaa myöhästyy tai rikkoontuu niin siellä perässä on hetimiten suma tukkimassa liikennettä. Eikä täällä vain olla varauduttu lumisateeseen, mitä kuitenkin tapahtuu noin kerran pari vuodessa.
No, onneksi ei tarvitse nykyään enää juuri junalla matkustella.

Ensimmäinen jouluvieras on jo saapunut: pikimusta Midnight-kissa, joka on jo rauhoittunut joulun viettoon ja lomailuun (=nukkuu päivät pitkät sängyllä ja kehrää illat sohvalla meidän välissä). Nyt neiti kököttää sohvalla pää Tonyn polvella.
Toinen jouluvieras eli Pipsa saapuu huomenna iltapäivällä ja sittenpä onkin jo melkein joulu! Olen aattonakin töissä - täällä on silloin kaupat auki ja normaali arkipäivä jonnekin pitkälle iltapäivään saakka. Yritän kyllä livistää vähän aiemmin töistä.

Rauhallista joulunodotusta!

4 kommenttia:

  1. Rina-rakas,

    Mie en tehny joulukortteja tänä jouluna, joten toivotan hyvää joulua näin blogin kautta! :) Täällä on tänä vuonna ihanan lumista ja sopivan kylmä.

    Nauti joulun rauhasta ja herkuista!

    Rakkain terveisin,

    Jena ja Armel

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon toivotuksista, rauhallista joulua sinnekin ja tosi paljon terkkuja kaikille!

    VastaaPoista