torstai 18. marraskuuta 2010

Hyvää tuulta ja lauantaina huutamaan

Viime viikolla oli kova syysmyrsky - satoi ja ukkosti niin että ikkunat helisivät. Puiden lehdet kasautuivat kaduille.

Muuten täällä on vallinnut hyvä tuuli ja pirteä olo. Aurinko paistoi maanantaina ja tiistaina, teki hyvä saada kunnon valoa!

Eilinen pyörämatka keskeytyi tällaiseen näkymään. Aika ylläri, en ole kahden vuoden aikana nähnyt siltaa kertaakaan ylhäällä.

Siinä sitten odoteltiin ja odoteltiin ja lopulta päästiin rapakon toiselle puolelle.

Kulttuurinystävät valmistautuvat lauantaiseen protestipäivään. Iskulauseena on Hollanti huutaa kulttuuria. Protesteja on ympäri Hollantia, Amsterdamissa Leidsepleinillä. Sinne sitten lauantaina klo 16.00!

5 kommenttia:

  1. On jännä miten myrskytuuli ei haittaa jos aurinko vain jaksaa paistaa. Parasta valohoitoa! Aloin miettiä, että jossain on myös nostosilta jonka olen nähnyt vain kerran ylhäällä... (kaivaa muistikätköjä turhaan)
    Huutakaahan lujaa (ja varaa kurkkupastilleja ja hunajaa äänihuulille ;O))
    Mukavaa perjantaita ja viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Oh! Löysin blogisi ihan sattumalta, tarkalleen ottaen googletettuani "hauskaa päivää hollanniksi". xD Ihana löytö! Olen itse muuttanut vasta tänä syksynä Amsterdamiin (ja kappas vain, myös kulttuurialaa opiskelemaan...) Oli siis pakko kommentoida. Tuli niin kotoisa olo! Hihi.

    Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  3. Heljä - nyt paistaa taas, miten ihanaa! Heti on paremmalla tuulella eikä väsytäkään.
    Pitää tässä vielä availla ääntä huomiseksi :-D

    L - kiva että löysit tänne ja kommentoit!! Huomenna Leidselle?

    VastaaPoista
  4. Olisin muuten tullut Leidsepleinille huutamaan(ihan jo koulunkin puolesta), mutta jouduin jäämään potemaan flunssaa kotiin... :/ Millainen meno siellä oli?

    VastaaPoista
  5. Paljon oli sakkia ja hyvä tunnelma, päästiin uutisiinkin. Laitan tänne huomenna pari kuvaa.
    Pikaista paranemista sulle :-)

    VastaaPoista