maanantai 9. toukokuuta 2011

Marcon konsertissa

Viikonloppu oli tosi kuuma ja tosi mukava. Lämpötila hipoi +30C:n rajaa, ihan uskomatonta näin toukokuussa.

Lauantai-iltana olimme vapaalipulla tuttavaporukan kera Marco Borsaton konsertissa Arnhemissa. Ei ihan sytyttänyt kuten ei viime kesänäkään, mutta ihan mukavaa meillä oli.

Konsertti oli GelreDomissa (suuri stadion) ja paikalla oli noin 30 000 kuulijaa. Vaihtuvaa lavastusta ja valoshowta oli mukava seurata. Keikan alussa bändin päällä roikkui soikea pömpeli, johon heijastettiin live-kuvaa (yllä).

Muutama biisin jälkeen pömpeli alkoi kallistua ja kuva siirtyi alapuolelle.

Sitten se hävisi (lähes) kokonaan näkyvistä ja lavalle ilmestyi mm. puita.

Joo siellä se on!

Välillä kuultiin myös muutamaa vierailevaa artistia. Tässä vasemmalla Voice of Holland-kilpailun voittaja Ben Saunders.

Keikka alkoi ihan mukavasti mutta sitten jotenkin latistui parin balladin aikana. Loppupuolella kuultiin sentään yksi biisi, Rood, joka sai meidät luovuttamaan veskat miespuolisten seuralaisten käsivarsille ja pomppimaan tasajalkaa. Vetäistiin siinä Anne-Marin kanssa käsikynkässä muutamat piruetitkin ;-D

Eilen poljin hellettä uhmaten (viimeinkin) puutarhaliikkeeseen ja ostin muutaman parvekekukan. Nyt on parvekkeellakin elämää!

Ja päivän hyvä uutinen on se, että pääsen viimeinkin kompensoimaan ylityötuntejani! Teen tästä viikosta lähtien heinäkuun loppuun asti nelipäiväistä työviikkoa 4,5 työpäivän/viikko sijaan. Kokonainen vapaapäivä työpäivien lomassa, juhuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti