keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Nyt se on varattu


Loma on nyt pulkassa. Matkustamme elokuussa Portugaliin kahdeksi viikoksi. Ensimmäisellä viikolla matkaamme junalla Portosta (haha) Coimbran kautta Lissaboniin. Pari yötä siellä, yksi täällä, kolme tuolla. Toinen viikko vietetään rannikolla. Vielä olisi vuokrattava auto tuolle toiselle viikolle, hankittava matkaopaskirjanen ja sanakirja.

Matkanjärjestäjä ei ilmeisesti ole tottunut ei-hollantilaisiin asiakkaisiin. Pian varauksen teon jälkeen soi puhelin: Kuulkaa rouva, oletteko varmasti kirjoittaneet etunimenne oikein? Siinä on kaksi i:tä ja kaksi t:tä, kyseessä on ilmeisesti kirjoitusvirhe?

Tänään tuli sähköpostia passeista: Kunnioitettava rouva, varaustanne tarkistettaessa huomasimme etteivät antamanne passinumerot pidä paikkaansa. Hollantilaisen passin numero ei voi alkaa kirjaimella P, eikä se voi myöskään olla kokonaan kirjaimeton.

Katsotaan mitä muuta ne vielä keksivät.

***

Ai niin, piti vielä kertoa että Amsterdam selvisi hyvin vähin vaurioin eilisestä myrskystä. Ukkosti, satoi jonkun verran ja tuuli, siinä se. Hieman eteläisemmässä Hollannissa oli puolestaan katkeillut puita kuin tulitikkuja ja satanut niitä golfpallojakin.

(kuva: Porto, interlanguage.nl)

5 kommenttia:

  1. Olin pari vuotta sitten Lissabonissa ja Portossa, ihastuin Portugaliin toden teolla! Porto oli hurmaava kaupunki, itseäni kiinnostivat parhaat klassikkokahviot Majestic Café ja Cafe Guarany, tyylikkäin ravintola oli A Brasileira. Kaupungissa on hieno Casa da Música musiikkitalo jossa oli kesäisin konsertteja, kaupungin museotarjonta oli muutenkin laaja.
    Lissabonissa järjestettiin ilmaisia ulkoilmakonsertteja, pääsin tunnelmoimaan ratikkalinjojen viereen ydinkeskustan aukiolle tehtyyn konserttitilaan Carmina Buranan pariin - mieletön kokemus!
    Ihanaa matkaa, kuvia odotellessa!

    VastaaPoista
  2. Aa ihanaa, kiitos vinkeistä! Just tänään hankittiin opaskirja, pitää vielä tutkia tarkemmin! :-)

    VastaaPoista
  3. Toiv. nyt pääsette hyvin matkalle
    siltikin:)

    Mukavaa lomaa sitten
    omaakin ootellessa
    vaikka ihan suomeen vaan meen:D

    Jamssi

    VastaaPoista
  4. Hih, hienoa, että olette menossa Lissaboniin. :-) Suosittelen hotelliksi Dom Pedro Palacea, jos ette vielä ole ehtineet mitään varaamaan?

    VastaaPoista
  5. Jamelia - mukavaa lomaa ja lomanodotusta teillekin :-)

    Bisquits - Kolme yötä ollaan siellä. Tuohon pakettiin kuuluu lennot ja hotellit joten ne on jo pulkassa!

    VastaaPoista