sunnuntai 28. elokuuta 2011

Märkä Uitmarkt

Antaa yleisön tulla, me ollaan valmiita!

Olipas märkä Uitmarkt, täkäläisen kulttuurikauden avaus. Vettä on tullut perjantaista asti ajoittain kuin saavista kaatamalla. Perjantaiaamuna poljin pyörällä Dam-aukiolle pankkiasioille ja ehdin juuri ja juuri pankin ovelle kun oikea mega-ukkosmyrsky alkoi. Se oli juuri sellainen ukkonen kuin elokuvissa; salamat ja jyrinä samaan aikaan. Pyörä jäi sitten Damille ja minä juoksin sydän pamppaillen, kengät vettä lotisten ratikkaan ja töihin.

Sama homma jatkui eilen - oltiin juuri saatua pystytettyä meidän markkinakoju Museumplein-aukiolle (kuva yllä) kun taivas aukeni muhkean ukkosen saattelemana. Kumma kyllä huono sää ei näyttänyt lannistavan yleisöä; konserttiliput ja cd:t kävivät hyvin kaupaksi.

Eilen ja tänään iltapäivällä olin mukana seuraamassa meidän lastenkonsertteja Vondelparkissa. Eilen suuressa teatteriteltassa ja tänään Filmimuseon tiloissa. Myöskään konserteissa ei ollut pulaa yleisöstä, paikat täyttyivät viimeistä myöten.

Nyt voi huokaista helpotuksesta että huomenna on ihan vain toimistopäivä eikä tarvitse poukkoilla sateisilla markkinoilla. Ja jos pääsen eroon tästä iltalaiskotuksesta niin saatan jopa lähteä jumppaan (ehkä).

3 kommenttia:

  1. Jahas lomat on sitten pidetty, eikö kannattanutkin lähteä pois;)
    Pankissa... en edes muista koska olisin käynyt sisällä, hommaa ihmeessä nettipankki :)

    VastaaPoista
  2. Loma on pidetty juu, ei tosin yhtään tehnyt mieli palata kotiin. Seuraavaa lomaa odotellaan jo.

    Haha, piti käydä pankissa hakemassa vaihtorahaa eli kolikkorullia Uitmarktille. Niitä kun ei saa nettipankista vaikka kuinka tikistäisi. Sama homma käteisen tallettamisen kanssa - kun ei nettipankki ota vastaan rahanippua vaikka miten syöttäisi. Se on vain mentävä vanhanaikaisesti pankkikonttoriin ja työnnettävä rahat koneeseen ;-D

    VastaaPoista
  3. Noi sateet ei oo yhtään kivoja
    ja aina kun pitäs ulos mennä
    se sade alkaa just silloin
    itekin vilustin just kun kastelin kengät litimäriksi kunnon kaatosateessa unohtu kumisaappaat:P

    Jamssi

    VastaaPoista