sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Pinnalla pysyttelyä

Dinges-kissavieraan lähdettyä meillä palattiin arkeen. Ei tosin kissattomaan arkeen, sillä naapurin oranssi kolli vierailee meillä harva se päivä, jos vain ovet ovat auki. Tämä katti tietää miten poseerataan! Mistä lie taikonut vielä silmiinsä tuon tyhjän, välinpitämättömän katseen. Kuin huippumalli konsanaan.

Töissä oli varsinainen ruuhkaviikko. Yhden työkaverin viimeinen työviikko, uusi kollega saadaan vasta ensi vuoden puolella. Edessä ovat ruuhkakuukaudet, jolloin on pidettävä pää kylmänä tai ainakin pinnalla. Töitä riittää ja pian saan itselleni jopa assistentin, enpä ole sellaista ennen tarvinnutkaan. Uusia haasteita siis, mikä on kyllä ihan jees, kesän jälkeen on ollut niin vaikeaa saada itseään "käyntiin". Kalenteri täynnä, tähtäimessä joulu. 



Kun viikot ovat yhtä työtä vain, niin viikonloppuna yritän pitää työajatukset kaukana. Eilen bongasin etupihalta tällaisia yllätyksiä. Hortensia puskee pinkkiä kukkaa, montakohan vielä ehtii puhjeta ennen talven tuloa?

Eilen kävin myös ensi kertaa elämässäni zumba-tunnilla. Se oli ihan hauskaa! Olo oli vain kuin puupökkelöllä, ei oikein suju meikäläiseltä salsat ja merenguet. Onneksi mulla on vain kaksi jalkaa, ihan oli täysi työ olla kompuroimatta. Hieman koordinaatio-ongelmia, köh köh. Mutta mukavan rankka tunti, ei mikään tappo-sellainen, vaan hiki virtasi iloisen musiikin ja seuran parissa. Ensi lauantaina uudelleen...?


Tänään paistoin ensi viikon lounastarpeita; sämpylöitä ja mini-riisipyöröjä (äidin vinkki!). Ihmeen keltaisilta näyttävät muuten kuvassa, ihan perus riisipuuroa niissä vain on täytteenä. On siinä taas työkavereille ihmettelemistä ;-)

Sunnuntai-illan ohjelmaan kuuluu vielä ruoanlaittoa ja Boer zoekt vrouw(=Hollannin Maajussille morsian)-ohjelman katsomista. Ja ehkä se naapurin kattikin tulee vielä kylään.
Ihanaa iltaa!

10 kommenttia:

  1. Ihana kisuli! Sulla onkin aika monta kissakaveria;D
    Ja kviat sämpylät;varmaankin hyviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä riittää katteja, joka puolella. Äsken kuultiin kiihkeän kissatappelunkin ääniä pihalta... Vielä en yhtään sämpylää maistanut - kun siinä taikinan ja puuron tuoksussa seisoskeli pari tuntia niin ei enää edes tehnyt mieli maistella ;-D Huomenna sitten!

      Poista
  2. Pyöröjä. Kutsutaanko niitä myös kukkosiksi. Hyviä ovat ja helppo tapa yhdistää sämpylät ja riisipuuron jämät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä visainen kysymys. Wikipediassa kirjoittavat molemmista mutta ihan samalta nuo kyllä näyttävät kuvissa. Kysyn äidiltä, äiti tietää! Meilläpäin puhuttiin aina pyöröistä. Helppoja olivat tehdä, sämpylätaikinapallon litistin littanaksi ja puuroa keskelle, voitelin maidolla. Ja ihmeen hyviä tuli, minun tekemäksi!

      Poista
  3. Ihana kissavieras! :) Ja kyllä noita leipomuksia meillä kutsutaan kukkosiksi. Täytteenä joko riisipuuroa tai perunamuussia, eli juuri noita jämien kierrätysruokia. Niin hyvää lämpimänä voinokareen kanssa. Apua, kun tuli hirvee himo! Ei kai auta kun lähteä leipomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä veikkaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä, noista pyöröistä siis puheenollen. Kokki kolmosen nettisivulla sanotaan mm. näin "Pyöröillä on monta nimeä niin kuin monella karjalaisella piiraalla: tapuntainen, kukkonen, syvänkukoit ja pyörönen." Hesarin reseptissä taas kukkosen täytepuuroon lisätään kananmunaa, minä laitoin vain riisipuuroa. Anyway, hyviä niistä tuli! Pitää varmaan tehdä pian lisään kun ovat jo melkein loppuneet :-D

      Poista
  4. Joen toisella puolen sanotaan pyörösiksi, kukkoset olivat meillä ruisjauhoihin tehtyjä. Mutta tosi noloa, en ole thnyt kertaakaan itse. Nyt voi heittää häpeäviitan harteilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerta oli minullakin eli siitä vain leipomaan! Ks. myös kommentti tuossa yllä nimeä koskien :-) Mulla oli kyllä ihan omanlaatuinen resepti, kun laitoin taikinaan sitä mitä kaapista löytyi (erilaisia jauhoja, siemeniä ja mysliä), hyvin maistui ja täydestä meni!

      Poista
  5. Ikinä ole pyöröistä kuullut, hyviltä näyttävät! Pitää varmaan etsiä resepti jostain ja kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta, anna palaa vain! Sen kummempaa reseptiä ei tarvitse, siitä vain sämpylätaikina ja riisipuuro sekaisin :-)

      Poista