sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Konsertteja ja toipumista

Junan ikkunasta

Olihan kiire viikko. Täydet tunnit toimistolla ja päälle konsertit tiistai- ja perjantai-iltoina, Tilburgissa ja Eindhovenissa. Nyt ovat konsertit toistaiseksi ohitse, kuun lopussa jatkuu sitten taas.

Harjoitus Eindhovenissa

Konsertti Eindhovenissa, solisti
Patricia Kopatchinskaja soitti paljain jaloin

Viikonloppu on mennyt töistä toipuessa ja sadekuroja vältellessä. Eilen kävin lounaalla kaverin kanssa, ihana oli istua lämpimässä kahvilassa sateen ropistessa ikkunaruutuun. Ja hölöttää suomeksi parin tunnin verran, ja hiukka maristakin elämästä Hollannissa. Ulkosuomalaisen elämää ja vertaistukea!
Illalla juhlittiin kahden muun kaverin synttäreitä, pyörillä oltiin liikenteessä ja kastuttiin kunnolla mennen tullen vaikka matka olikin lyhyt :-( Tänään pysyttelinkin suosiolla sisätiloissa, hyvä sunnuntai oli. Syötiin pannaria ja luettiin, kohta nukkumaan.

Viikon surullisin uutinen oli se, että naapurin oranssi kissa, se tosi ystävällinen, on kateissa! Omistaja kävi perjantaina soittamassa meidänkin ovikelloa ja kysymässä onko mirriä näkynyt. Ei ole näkynyt sitten tiistain, voi surku! Liekö eksynyt. Kunhan vaan ei olisi tapahtunut mitään. Ilmoitan jos/kun kuuluu jotain!

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti kisu löytyy ja hyvässä kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta. Joka päivä kuikuilen pihalla. Mahtaa omistajilla olla suuri huoli.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, siis: lähetin sinulle auringonpaistetta tunnustuksen muodossa. Oletkohan jo saanut tän? Aurinkoisin terkuin joka tapauksessa :)

      Poista