tiistai 23. lokakuuta 2012

Paluu hunningolta

Blogihan on ihan hunningolla! Oli tarkoitus päivittää sunnuntaina, mutta olin silloin niin huonolla tuulella (ilman mitään erityistä syytä), että unohtui päivitykset ja kaikki muukin. Käytiin sentään pitkällä pyörälenkillä meidän lähimetsässä (missä oli itse asiassa ihan nättiä ja syksyisen värikästä), mutta en ottanut yhtäkään kuvaa, kuin kostoksi itselleni (naisen logiikkaa?).

Anyway, lauantaina sain sentään jotain aikaan: kuppikakkuja MeNaisten ohjeen mukaan! Niitä tulikin niin paljon, että vein eilen töihinkin, hyvin kelpasivat. Myös tuota kuorrutetta jäi yli vaikka millä mitalla, paljonko sitä oikein on tarkoitus laittaa kakun päälle?? Mutta hyviä tuli kyllä ja voin suositella reseptiä! Koristeita en muistanut ostaa eikä kaapista löytynyt muuta kuin värillistä raesokeria, niitä ovat nuo pirpaleet tuossa kuvassa.

Tänä aamuna sitten kuulin niin hyviä uutisia että melkein tuli tippa linssiin: naapurin kaksi viikkoa kateissa ollut katti on löytynyt!! Joku opiskelija oli löytänyt kissan parin kilometrin päästä meiltä ja toimittanut eläinsuojaan, mistä omistajat hakivat kotiin (ilmeisesti kissalla on siru niskassa). Mirri kuulemma käväisi meillä jo päivällä pikavierailulla, joka ikinen nurkka ja viltti oli nuuskittu tarkkaan. Eli hip-hip-hurraa vain!

P.S. Tuosta viereisestä Twitter-palkista löytyy kuulumisia ja kuvia hiukan useammin kuin blogista (kun vain muistan päivittää)!

2 kommenttia:

  1. Onpas namin näköisiä cupcakesejä:) Twitterin tili on mullakin,mutta olen kai twiitannut vain kerran ja mikäköhän se salasanani sinne olikaan.....Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä tuli vaikka ainekset olivatkin aika erikoinen sekoitus (porkkanaraastetta, ananasta, kanelia)! Siitä vain twiittaamaan, olen itse innostunut laittamaan sinne varsinkin kuvia viime aikoina :-)

      Poista