torstai 21. maaliskuuta 2013

Romeo & Julia

Julisteen kuva


Kävin eilen Romeo & Julia-baletissa Musiikkiteatterissa. Ihan yhtä spektaakkelimainen ei tämä esitys ollut kuin joulukuinen Tuhkimo, ennemminkin perinteinen baletti niin asujen, lavastuksen kuin koreografian puolesta. Draamaa riitti tietenkin ja sydäntäsärkevän kaunista rakkautta. Hienot bileet kertakaikkiaan, mutta parasta oli sittenkin Prokofjevin ihana musiikki. Piti melkein hihkaista kun tämä biisi alkoi (tässä orkesteriversiona):







Ensimmäisen näytöksen ajan istuin omalla piippuhyllypaikallani (sieltä näki niska kenossa 2/3 lavasta), vierustoveriksi asettui hienhajuinen ylipainoinen mies. Ensimmäisen tauon aikana siirryin häpeilemättä ykkösluokan istuimelle, vapaita paikkoja oli riittävästi. Sieltä oli sitten paremmat maisemat eikä kukaan haissut vieressä.

Loppuaplodit

Baletti löytyy muuten myös kokonaisuudessaan juutuubista, jos jonkun balettikäpälää (tai korvia tai silmiä) syyhyttää.

Lopuksi vielä sananen tästä meidän "keväästä": kevät kun ei ole muuten edistynyt pätkääkään. Öisin on edelleen pakkasta, päivisin muutama aste plussan puolella. Viikonlopuksi lupaavat jopa "siperialaisia oloja":


Kylmä itätuuli saa sään tuntumaan kylmemmältä kuin varsinaisesti onkaan, jossain sanoivat että lauantaina tuntuu sitten siltä kuin lämpötila olisi -10 ja -15C asteen välillä !!

(julisteen kuva täältä)

2 kommenttia:

  1. Hyvä että pystyit vaihtamaan paikkaa. Haluaisin kyllä joskus nähdä tuon baletin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä, jo musiikin takia :)

      Poista