perjantai 24. syyskuuta 2010

Sohvakuulumisia ja mietintää

Lomamuistelua Madeiralta. Jaksaisin katsella aaltoilevaa merta tuntitolkulla.

Tauti iski sitten ihan olan takaa ja olen nyt viettänyt kaksi päivää sohvalla. Nuha, yskä, kurkku kipeä, pää tukossa ja sitä rataa. Mutta häntä pystyyn - elämä voittaa. Olen ainakin saanut katseltua paljon dvd:tä: Mediumin viidettä kautta, Shamelessiä ja Pilvilinna joka romahti-elokuvan. Hassua mutta hollanniksi elokuvan nimi on Gerechtigheid eli oikeus tai oikeudenmukaisuus. No, kyllä sekin nimi on aika osuva. Onneksi on siis elokuvat, tv-sarjat, kirjat ja Farmville :-)

Sitten pieni kauneusvinkki: ostin jokin aika sitten Weledan granaattiomenaseerumin ja olen tykästynyt siihen kovasti. Tekee ihosta pehmeän olematta liian rasvainen tai öljyinen. Tuoksu on aika voimakas mutta peittyy hyvin päivä/yövoiteen alle. Luin muuten vasta pari päivää sitten että tuo granaattiomenasarja on tarkoitettu erityisesti yli 40-vuotiaille, mutta hyvältähän tuo tuntuu minunkin (reilut) kolmekymppisessä nassussa.

Weledan tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa eikä tuotteita ole missään vaiheessa testattu eläimillä. Olenkin viime aikoina miettinyt paljon siirtymistä kokonaan luonnonkosmetiikan käyttöön. Ja tarkoitan tässä nyt tuotteita joita/joiden ainesosia ei ole ollenkaan testattu eläimillä. Olen tukenut vuosikaudet hollantilaista Proefdiervrij-järjestöä, joka vastustaa eläinkokeita. Eläinkokeet ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin mustavalkoinen juttu - kokeita käytetään hyvin paljon lääketeollisuudessa, eikä monille eläinkokeille ole (vielä) vaihtoehtoa. Proefdiervrij tukee erityisesti vaihtoehtoisten testien ja kokeiden kehittämistä ja on tästä syystä minun mielestäni hyvällä asialla.

Tällä hetkellä kaapistani löytyy sekalainen kokoelma meikkejä, rasvoja sun muuta. Tutustumalla paremmin tuotemerkkien taustoihin loikkaus eläinkokeettomien tuotteiden käyttäjäksi on kuitenkin varsin lyhyt. Tuotteita kun löytyy ihan joka puolelta ja vielä edulliseen hintaan. Hollannissa nämä "sallitut merkit" löytyvät Proefdiervrij:n kosmetiikkaoppaasta (Cosmeticagids). Suomessa vastaavaa listaa ylläpitää Animalia (kosmetiikkalista).

Hyvä uutinen on, että EU:ssa astuu todennäköisesti vuonna 2013 voimaan laki jonka mukaan kaiken Euroopassa myytävän kosmetiikan on oltava eläimillä testaamatonta. En tiedä onnistuuko, mutta pidän peukkuja. On ainakin askel oikeaan suuntaan.

6 kommenttia:

  1. DVD:t ovatkin tosi hyvää seuraa flunssaisena. Toivottavasti tautisi kuitenkin pian helpottaa. Täällä noita Weledan tuotteita on harvassa paikassa saatavilla, mutta täytyypä käydä tutkimassa olisiko tuota granaattiomenajuttua kun sopisi ikäänikin ;O)
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kyllä tämä tästä, on jo parempi olo kuin eilen :-)
    Täällä Weledaa on tosiaan myynnissä joka puolella, yllätyin itsekin.

    VastaaPoista
  3. Heippa Rina,

    Toivottavasti voit jo paremmin. :)

    Mie en nykyisin enää muuta ostakaan kuin luomukosmetiikkaa. En halua saastuttaa kehoani myrkyillä. Tosin käytän kaikki jäljellä olevat tuotteet pois sillä en ole kannata myöskään tuhlaamista eli "hyvän" tuotteen turhaa heittämistä roskikseen. Eläinkokeeton ei muuten tarkoita välttämättä luomua - Esim. Body Shopin tuotteet sisältävät parabeenejä eli hermomyrkkyjä enkä siksi käytä enää BodyShopia. Harmi. Ranskassa löytää ihan maitokaupasta luomutuotteita ja halvalla, mutta silti on hyvä katsoa tuoteselosteet, sillä kuluttajaa johdetaan niin hienosti harhaan!

    Halauksia!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, vointi on jo melkein normaali :-)

    Hyvä pointti tosiaan, eläinkokeeton ei todellakaan ole aina luomua.
    Itse taisin lopettaa Body Shopin tuotteiden käytön silloin kun omistajaksi vaihtui L'Oreal...
    Tuoteselosteiden kanssa saa kyllä olla tarkkana. Pitää vielä itse "opiskella" tätä juttua vähän enemmän, itsensä myrkyttäminen ei todellakaan ole kenellekään hyväksi!

    Halauksia myös sinne, ja milloinka tulette muuten käymään?

    VastaaPoista
  5. Minusta myös Body Shopista meni maku viimeistään Lorealin myötä (no oikeastaan jo sitä enenkin...).

    Miten tämmöinen tavallinen pulliainen edes ymmärtää, mitä tuotteessa oikeastaan on? Ei ne tuoteselosteet sano mulle oikein mitään.

    VastaaPoista
  6. Anne - sano muuta. Tutkailin just eilen jotain rasvapurnukkaa kaupassa enkä ymmärtänyt aineksista yhtään mitään...Tarttee varmaan sanakirjan tai pitäis käydä joku kurssi että tajuaisi sisällöistä jotain.

    VastaaPoista