sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Tram 8


Luin pari viikkoa sitten Spitsistä lyhyen jutun Amsterdamin raitiovaunu 8:sta (hollanniksi tram 8). Silloin tällöin tulee eteen tällaisia historiallisia juttuja aivan lähikaduilta jotka muistuttavat Amsterdamin kauhuista toisen maailmansodan aikaan.

Linja 8 kulki ihan tästä meidän läheltä, pääteasema oli tuolla joen toisella puolen. Nykyisin noita kiskoja ei ole suurimmalta osin enää olemassa, joukkoliikenne tuolla reitillä on siirtynyt maan alle.
Tram 8 oli käytössä vuodesta 1905 vuoteen 1942. Reitti kulki läpi useamman juutalaisen korttelin. Linja lakkautettiin sodan aikana saksalaisten toimesta.

Tram 8 heinäkuussa v. 1942 avoimen lisävaunun kanssa

Mutta vielä vuonna 1943 linjaa 8 käytettiin toisenlaiseen tarkoitukseen. Juutalaiset Rivierenbuurt-alueelta kerättiin Daniël Willinkpleinille (nykyisin Victorieplein-aukio) josta heidät kuljetettiin (usein öiseen aikaan) raitiovaunuilla Centraal Stationille. Siellä odottivat junat keskitysleireille.

Linja 8 ei ole unohtunut amsterdamilaisten mielistä. Vuonna 1997 kaupunki avasi uuden raitiovaunulinjan ja suunnitteli tälle annettavaksi numeroa 8. Suunnitelmasta luovuttiin kuitenkin protestien vuoksi ja uusi linja sai numerokseen 20. Linja on sittemmin jo lakkautettu.

(kuvat: www.amsterdamsetrams.nl)

3 kommenttia:

  1. Heeiii, mun blogissa olisi sulle haaste. :-)

    VastaaPoista
  2. Ei ihme, että linjan numero vaihtui...
    Olen käynyt Amsterdamissa lähes 20 vuotta sitten. Sinne jäi paljon nähtävää. Milloin muuten on paras aika nähdä ne upeat tulppaaniviljelmät?

    VastaaPoista
  3. Bisquits - kiitos!! Pitääpä vastailla piakkoin!

    Vihreätniityt - Täällä riittää nähtävää ja on jokaiselle jotain kunhan vain jaksaa kiertää ja katsella. Tulppaaneja saa ihastella varsinkin Keukenhofissa (www.keukenhof.nl) joka on tänä vuonna auki 24.3.-20.5. Tervetuloa vain uudelle visiitille!

    VastaaPoista