sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Harmaata ulkona ja sisällä


Harmaata. Huonon tuulen viikonloppu ja eilen sitä vaan niin teki mieli murjottaa koko päivä, mikään ei ollut hyvin ja kaikki on tylsää, oikea teinimeno. Ei mitään tekemistä (olevinaan) eikä mikään huvita. Kuntosalille teki mieli mutta ei sitä sittenkään viitsinyt lähteä, istuin vain kotona. Ulkona alhaalla roikkuvat pilvet.
Pyykkiä sentään pesin, vaaleiden vaatteiden joukkoon oli jostain eksynyt punainen huivi ja tasaisen vaaleanpunaista vaatettahan sieltä koneesta löytyi. Great...


Illalla täytin Midnightin kupin uusilla raksuilla, Felixit loppuivat. Kissa kävi keittiössä ja palasi nopeasti olohuoneeseen naamallaan järkyttynyt ilme, suorastaan epäuskoinen sellainen, silmät suurina. Mitä hiton papanoita olet kuppiin laittanut? Mutta myöhä oli jo ja kauppa kiinni.
Aamulla seisottiin klo 8 keittiössä, Midnight ja minä. Samat raksut kupissa, eivät olleet kelvanneet yönkään aikana. Kova maukuna ja vonku, nyt uutta ruokaa kuppiin, nälkä on. Mutta kauppa aukeaa vasta kymmeneltä, kissa meni ruokapöydän alle murjottamaan ja minä takaisin sänkyyn. Ei ollut hyvä ajoitus tällä talviaikaan siirtymisellä.
Klo 10.15 oli viimein uusi ruoka kupissa ja jo kelpasi syödä ilman mitään draamaa.

De Ysbreeker-kahvilan "theepotje"

Minä sain lähdettyä Tonyn kanssa Hermitage-museoon katsomaan Rubensin ja muiden flaamitaiteilijoiden teoksia. Komeita olivat maalaukset ja maalausten naiset, oli kovin eri naisihanne silloin verrattuna nykyajan kukkakeppeihin. Jos minulta kysytään niin kyllä silmää enemmän miellyttää rehevämmät mallit joilla on rinnat, kurvit ja lantiot, saa jo luuviulumuoti väistyä.

Tulomatkalla kastuttiin tihkusateessa ja pysähdyttiin sitten De Ysbreekeriin teelle ja lounaalle, mukava ja iso kahvila, en ollut aiemmin sisällä käynytkään. Siinä sitä sitten jo vähän piristyinkin ja tuo teepannu oli kyllä nätti, oikea harmaiden päivien vara :-)

Iltalukemista

Nyt tässä taas huuhailen koneella, kohta syödään ja jälkkäriksi on tiramisua. Aikaisin nukkumaan ja sitten vain toivotaan aurinkoisempaa huomista.

2 kommenttia:

  1. Täällä puolestaan on ollut vierasta ja vientiä, sekä tylsiä päiviä justiinsa passelissa järjestyksessä. Eilen nukuin kahdet päiväunet ja se yhdistettynä talviaikaan siirtymiseen on aiheuttanut energiapiikin. Illalla kutsuin extemporevieraat ja tavallisesta sunnuntaista tuli iloinen ilta keittolautasen äärellä. Pienestä se on kiinni, loppujen lopuksi, että pilvisestä voi tulla pilkahteleva. Joten iloista maanantaita toivottelen Istanbulin auringon (?) alta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista!
    Valopilkkuja on ollut tässä päivässä. Aurinko näyttäytyi ja nyt on Midnightilla hellyyspuuska :-D
    Terveisiä Istanbulin auringon alle!

    VastaaPoista