lauantai 28. tammikuuta 2012

Mekkohinku

kuva täältä

En ole ennen tainnut postailla juuri mitään vaatteista, lukuunottamatta sadevaatteita (aina yhtä ajankohtainen aihe Hollannissa). En ole mitenkään muotitietoinen, tänään vaan intouduin surffaamaan netissä ja katselemaan mahdollista mekkoa kavereiden toukokuisiin häihin. Vielä en ole mitään tilannut, matti kun katselee kukkarosta, ehkä sitten vähän keväämmällä. Sittenhän löytyy varmaan jo kesäisempääkin valikoimaa kaupoista. Mutta hei, onneksi nettisurffailu on muuten maksutonta kun on vain nettiyhteys ja läppäri :-D

Vaatteita katselen mieluiten englantilaisilta sivustoilta. Amsterdamista löytyy kyllä myös putiikkeja, vaikka pääostoskadun valikoima onkin tosin surkean puutteellinen: H&M (5-6 liikettä), Vero Moda (3-4 liikettä), Vila (pari liikettä), Mexx ja Esprit. Zara ja Mango löytyy myös mutta niiden vaatteet ovat minulle useinmiten kovin pikkuruisia. Ja joo River Islands on myös, sieltä olen eläessäni ostanut yhden ainoan vaatekappaleen: mustan kissakorvaisen pipon, muuten ei ole oikein minun tyylinen liike. Ja sitten löytyy lähinnä niitä teinikauppoja mihin minulla ei (mielestäni) ole asiaa.


Topshop sininen mekko £ 37
Next roosa-musta mekko £ 45
Topshop kukkamekko £ 36

Sininen mekko pisti silmään sen takia koska siinä on perhosia! Ihanaa!
Roosa mekko miellyttää jollain tapaa silmää, mutta on ehkä kuitenkin vähän liian sisäkkömäinen. Mekkoa löytyy myös todella palvelijattarenversiossa; musta-valkoisena.
Ihastuin myös päättömästi Topshopin kukkamekkoon. Se on niin ysärityyliä, ihan oksat pois. Tässä mekossa olisi kesätunnelmaa.


ASOS pitsi-koppakuoriaislaukku £ 17,50
Victoria Delef musta laukku € 36,95

Jos hankin mekon niin sitten on ehdottomasti hankittava uusi laukkukin. Tai on ainakin haaveiltava uudesta korumaisesta clutchista.
Asoksen valikoimista löytyisi aivan perhosmekon värinen, kovakuorinen laukku. Muodikasta pitsiä! Zalandon nettisivulla pisti silmään musta, ruusukoristeinen laukku - tykkään!


New Look "krokotiilinnahkainen" laukku £ 12,99
Topshop sifonkilaukku £ 25

Punainen laukku olisi aika makea. Vai onko laukun parasta olla samanvärinen kenkien kanssa? Olisin oikea täti punainen jos olen varpaita myöten sonnustautunut kirkkaanpunaiseen... Ehkä sittenkin musta laukku, mustat kengät?


Zara "Messenger Bag" € 12,95
Dorothy Perkinsin mustavalkoinen laukku £ 8
New Look lehtikuvioinen kovakuorinen laukku £ 34,99

Laukkuja riittää moneen makuun. Ja hintaan, katselin nyt ihan tavan tallaajan budjetille sopivia merkkejä. Vaikea valita. Katselin muuten myös kenkiä, mutta löysin niin paljon ihania että meni pää melkein pyörälle. Odottelen innolla kevät- ja kesävalikoimaa...

10 kommenttia:

  1. Ihana tuo Nextin mekko! Itse voisin ottaa sen mustavalkoisenakin, sisäkkömäisyys ei haittaa ollenaan :D Täytyykin poiketa Nextin liikkeeseen pikapuolin!

    Nuo toisekin mekot ovat ihan kauniita, mutta minun makuuni liian "villejä" väreiltään.

    Muuten, tässä linkki erääseen postimyyntikuvastoon, jossa on aika edullisia vaatteita. Olen tilannut sieltä kerran ja luotettava on.

    http://www.bonprix.co.uk/#

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nextin mekossa on tosiaan ryhdikkyyttä ja selkeyttä, jokin siinä kiehtoo.
      Kiitos linkkivinkistä, käynpä katsastamassa! :-D

      Poista
  2. Mä en tykkää kukkamekoista
    mut tästä tykkäsin:).

    Tuo perhosmekko on ihanuus ja laukku näyttävä
    kans:)

    Oi häät on ihania kade kun pääset:P

    Jamssi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä onkin kauan kun olen viimeksi ollut häissä. Varmaan 4-5 vuotta? Mukavaa päästä taas juhliin!

      Poista
  3. Next on mun suosikkini, sieltä löytyisi paljonkin kaikkea, mutta nyt on täälläkin Matti kukkarossa, joten pysyn kaukana. Häät on täällä (ja varmaan pohjoisessakin) iso juttu. Pukeutumisen panostetaan. Väristen katson TALVELLA kirkkoon meneviä ihmisiä, joilla on päällään hihaton mekko. Ei takkia, eikä aina edes hartiahuivia. Keksi vielä hiuksiinkin joku juttu, niin sitten on asu kohdallaan. Kirkot ovat täällä kesällälläkin tosi kylmiä, joten suosittelen hartiahuivia.
    Ps. Topshopin kukkamekko on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hiuksiin joku kukkakoriste! Mekon seuraksi ajattelin tosiaankin hankkia jonkinlaisen jakun/boleron/nutun. Pitää alkaa ajoissa katsella sitäkin kun on niin vaikeaa valita.

      Poista
  4. Minä olen arkimekko-ihminen. Ei ole mukavampaa tapaa pukeutua, kun sukkikset ja mekko. Mutta juhlmekot, niissä menen ihan ulalle. Mikään ei istu ja ahdistaa. Eipä ole onneksi juhlia ihan heti tiedossa:).

    Toivottavasti sinulla tärppää paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään täysin kotonani juhlamekoissa. Ehkä siksikin tämä mekkoaihe polttelee mielessä vaikka juhliin on kuukausitolkulla aikaa. Kaikkein eniten kuitenkin ahdistaa ne sukkahousut! Mikä haaste onkaan löytää hyvin ylhäällä pysyvät mutta ei liian puristavat sukkikset!

      Poista
  5. Äänestäisin tuota Nextin mekkoa mustalla bolerolla ja laukulla ja roosilla kengillä asustettuna, mustaa kaulaan/korviin/ranteisiin ja joku kiva kukkaiskoristus hiuksiin. Ja sukkiksista sen verran että itse käytän mieluummin stay up –sukkia kuin sukkahousuja. Eivät mene mutkalle ja ovat muutenkin mukavammat kuin kokosukkiksiet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ideoita! Mistähän sellaisen boleron bongaisi? Lisään saman tien stay upit ostoslistalle :-D

      Poista