keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Valopilkkuja


Maanantai sisälsi jopa kaksi valopilkkua. Ilmoittauduimme Anne-Marin kanssa Suomalaisen Naisen Päiville - siitä onkin monta vuotta kun viimeksi osallistuttiin! Tyttöjen viikonloppu siis edessä maaliskuun lopulla; sauvakävelyä, mukavaa yhdessäoloa, workshoppeja. Ja vanhojen tuttujen tapaamista. 

Toinen valopilkku oli Pohjois-Irlannista saapunut hääkutsu! Tonyn lapsuudenystävä menee naimisiin toukokuun alussa ja meidät on kutsuttu juhliin. Lentoliput on jo varattu ja suurin ongelma on tietysti että mitä sitä sitten laittaa päälle ;-)



Kävimme eilen tyttöjen kanssa katsomassa The Iron Ladyn. Suosittelen elokuvan katsomista tyttöporukalla, Thatcherin elämää on aika lailla muokattu ja romantisoitu. Ei siinä mitään, me kyllä tykättiin ja Meryl Streep oli todella hyvä! Ehkä olin itse odottanut vähän enemmän dokumenttimaista kuvausta, tämä oli ennemminkin viihdyttävä draamaleffa.

Töissä mennään päivä kerrallaan. Joka päivä eteen ilmaantuu lisää pieniä ja suuria tekemättömiä hommia, siinä on vain pidettävä pää kylmänä. Ja lähdettävä ajoissa kotiin eikä jäädä työkoneelle iltakausiksi. Lempisanontani tällä hetkellä onkin "morgen is weer een nieuwe dag" (huomenna on taas uusi päivä). Myös se piristää että päivä valkenee jo pikkuisen aikaisemmin, ja kotiin pyöräillessä on melkein jo koko matkan valoisaa :-) Ja nyt on keväälle tullut jo monta valopilkkua joita odottaa!

(kuva Naisen Päivistä: ruutukaappaus täältä,
The Iron Lady: täältä)

2 kommenttia:

  1. Mä en ole vielä koskaan uskaltautunut ilmoittautumaan Naisten päiville.... :-) Tuntuu, että siellä kaikki tuntee jo valmiiksi toisensa, ja lisäksi tuo sauvakävelytyylinen ohjelma kieltämättä hieman arveluttaa. Ehkä joku päivä uskallan tulla mukaan!

    Mahtavaa, että pääset häihin Pohjois-Irlantiin! Minua vieläkin harmittaa, kun en päässyt aikoinaan opiskelijana rahasyistä menemään pohjois-irlantilaisiin häihin, joihin sain kutsun.

    VastaaPoista
  2. Nyt Bisquits printtaamaan ilmoittautumiskaavaketta Naisen Päiville - mukaan vain! Olen ollut kaksi kertaa aiemmin (vuosia sitten), en tuntenut sieltä silloin etukäteen kovinkaan montaa mutta siinä sitä tutustui viikonlopun mittaan. Nyt näyttää osallistujalistalla olevan 3-4 tuttua nimeä.
    Ja HUOM. sauvakävely tai muut workshopit eivät ole pakollisia ;-D Workshoppien aikaan voi myös mennä omaan tahtiin saunomaan ja uimaan.

    Mukava yllätys tosiaan tuo hääkutsu. Nyt on vain kiristettävä kukkaron nyörit tuleviksi kuukausiksi kun on jo noin monta rientoa tullut buukattua. Tai ehkä pitäisi ruveta lottoamaan...

    VastaaPoista