keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kaikki tai ei mitään


Tänä iltana jännätään telkkarin äärellä: miten käy Hollannin jalkapallojoukkueen pelissä Saksaa vastaan? "Kaikki tai ei mitään, mielenkiintoisin peli vuosiin" otsikoi De Volkskrant. Kollektiivisessa muistissa oleva kahden vuoden takainen jalkapallomenestys näkyy ja kuuluu. Viime lauantainen tappio Tanskaa vastaan on lähestulkoon unohdettu, tänään lähdetään puhtaalta pöydältä.



"Robbenille maistuvat saksalaiset raakana: Me olemme parempia" kertoo De Telegraaf.
Odotamme jännityksellä.

***

Minun ohjelmassa on tänään kiireinen vapaapäivä: muuttolaatikoiden haalimista, pakkailua, siivoamista, kampaaja. Nyt onkin niin että vapaapäivät ja viikonloput huhkitaan ja töissä levätään - siellä aletaan jo vähän rauhoittua kesäkauteen. Tällä viikolla on kauden viimeiset konsertit, sitten taukoa syyskuulle asti. Teen valmisteluja ensi kautta varten ja siinä lomassa ehdin myös testailla webcamia Karinin kanssa:



Naurusta ei ole puutetta meidän kahden huoneessa ;-D
Jännittävää keskiviikkoa!

6 kommenttia:

  1. Irlanti lähtee tänään Espanjaa vastaan, hirveä hehkutus on päällä, radiosta soi futislaulut vähintään puolen tunnin välein. Saas nähdä kuinka äijän käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitys tiivistyy! Asettaudun kans kohta mukavaan Irlanninkannustusasentoon sohvalle ;-)

      Poista
  2. Huonosti kävi...
    Nyt vaan toivotaan, että Portugali kaatuu kahden maalin erolla ja Tanska häviää Saksalle!
    Mun ehdoton suosikki on Hollanti ja Tanska kyllä tulee heti kakkosena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin huonosti! Minä menetin jo toivoni, kahden vuoden päästä sit taas kannustetaan uudestaan!

      Poista
    2. Eihän nyt toki vielä ole peli menetetty!!!
      Nyt tsempataan seuraavaan matsiin! :D

      Poista
  3. Minä jätän oranssin paidan kaappiin odottamaan seuraavia kisoja! (Salaa tietysti toivon että ihme tapahtuu!)

    VastaaPoista