sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Elokuvissa ja konsertissa

Tähän viikonloppuun mahtui kulttuuria. Perjantaina kävin hollantilais-suomalaistyttöseurassa katsomassa Tie Pohjoiseen-elokuvan. Olipa hauska nähdä suomalainen elokuva hollantilaisessa leffateatterissa! Siellä Anne-Marin kanssa kikateltiin takarivissä hassuille sanonnoille, Veskulle ja Samuli Edelmannille. Onpas Loirilla muuten iso maha!



Itse leffa ei minusta ole ihan Oscarin arvoinen (eikä noin monen tähdenkään kuin mitä julisteessa mainostetaan), mutta me nautittiin ennen kaikkea suomen kielestä ja maisemista. En muuten suosittele ulkosuomalaisille, joilla on jo valmiiksi Suomi-ikävä eikä seuraavaa Suomen-reissua ole vielä varattu!

Eilen olin konsertissa, omalla kotisohvalla. Concertgebouw näytti suorana nettistreamina Caro Emeraldin ja Metropole Orkesterin loppuunmyydyn konsertin. Hyvä kuva ja ääni! Musiikki alkoi jossain vaiheessa hieman unettaa, joten oli mukava olla kotona, hakea toinen kupillinen teetä ja kaivautua syvemmälle sohvaan.





Tulevalla viikolla pääsen sitten itsekin Concertgebouw:n ja vielä kahteen kertaan - tiistaina on meidän orkesterin konsertti ja perjantaina menen ihan "turistina" kuuntelemaan belgialaista orkesteria ja romanttista musiikkia. Nenäliina mukaan!

elokuvajulisteiden kuvat täältä ja täältä
konserttikuvat ovat ruutukaappauksia nettistreamistä

3 kommenttia: