torstai 24. marraskuuta 2011

Vaalikuumetta (?)

Vaalikoneen etusivu

Innostuin eilen etsimään omaa presidenttiehdokasta Hesarin vaalikoneen välityksellä. Vaikka asunkin täällä Hollannissa enkä sen tarkemmin seuraa Suomen politiikkaa, tuntuu silti tärkeältä äänestää maalle uutta presidenttiä. Tajusin myös vasta eilen, että vaalit ovatkin jo tammikuussa eivätkä myöhemmin keväällä kuten jostain syystä kuvittelin.
Onko muuten totta, että vaalit saavat laiskanpuoleisesti huomiota Suomen mediassa? Seuraan (suunnilleen) päivittäin Hesaria, Karjalaista sekä iltapäivälehtiä, mutta vaaleista tai ehdokkaista ei tunnu kirjoitettavan niin usein (vrt. esim. Yhdysvaltojen presidentinvaalit joissa julkisuus meni melkein överiksi). Voin hyvin olla väärässäkin tässä asiassa, kertokaa ihmeessä mitä mieltä te olette.

Entten, tentten, teelikamentten...

Ai että mitenkäs kävi vaalikoneen kanssa? No, ei kyllä löytynyt sellaista ehdokasta jonka numeron raapustaisin suoraan ja surutta äänestyslipukkeeseen. Koneen mukaan olen jonkin verran kallistunut SDP:n ja Vasemmistoliiton puoleen, mutta en ole vielä aivan vakuuttunut. Se sentään tuli selväksi, ettei meillä Väyrysen Paavon kanssa ole paljoakaan yhteistä - hän jäi hännänhuipuksi ehdokasvertailussa.

Hollanninsuomalaisille vielä tiedoksi, että Hollannin äänestyspäivät ja -paikat löytyvät tästä linkistä.



***

Jälleen yksi spektaakkelimainen auringonlasku
toimiston ikkunasta

En malta lopuksi olla purppaisematta tämän päivän takaiskusta. Se tapahtui kuntosalilla: meidän vakio balance-ohjaaja on useamman viikon lomalla ja sijaisena on SE maanantaitunnin ohjaaja, jonka takia en enää mene maanantaisin balance-tunnille. Tällä ohjaajalla ei nimittäin ole rytmitajua! Siinäpä yksi elämää suurempi mysteeri: miten rytmitajuttomasta voi tulla jumppaohjaaja?

Noh, noh, ehkä hieman liioiteltua, mutta tässä se on sellainen aihe josta menee herne tai useampikin nenään. Toinen ihmisryhmä jolla on sama vaikutus on ne, jotka puhuvat paljon mutta eivät sano mitään. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina. Puuh!

(ruutukaappaukset vaalikone.fi-sivulta)

7 kommenttia:

  1. Minä luin ensin, että vauvakuumetta....

    VastaaPoista
  2. Hiiih-hih! Ennemminkin kissakuumetta! ;-D

    VastaaPoista
  3. Voihan vaalit! Täytyy lähteä Dubliniin äänestämään, saa samalla käydä Ikeassa ja muutenkin tammialeissa :)

    VastaaPoista
  4. Minna M - Hyvä! Ehdottomasti shoppaamaan ja Ikeaan, eikun siis äänestämään :-D

    VastaaPoista
  5. Jäi hymy nyt suupieliin tuosta rytmitajuttomasta jumppaohjaajasta :)
    Aika mystistä muuten...

    (Musta piti tulla jumppamaikka; kyllä olis rytmit olleet kohillaan.)

    VastaaPoista
  6. Nurkkalintu - Mulla menee pasmat aivan sekaisin tuollaisesta ohjaajasta. Kroppa pakottaa menemään musiikin tahtiin, vaikka ohjaajaa pitäisi seurata. Toiset ohjaajat sitten huomaavat heti jos ovat puolikin iskua pielessä ja korjaavat samantien. Ei ehkä elämän suurimpia ongelmia mutta yksi ärsyttävimmistä ;-D

    VastaaPoista