sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Epävakaata


Kesäloma on alkanut varsin epävakaissa tunnelmissa. Tony tuli perjantaina puolikuolleena töistä kotiin, oli tehnyt maanantaista asti töitä kellon ympäri. Kotona odotti kaikenlaista purettavaa ja korjattavaa, ja kun yksi asia menee pieleen niin sitten näyttää menevän loputkin... Kylppärin betoniseinään ei saakaan (toistaiseksi) porattua reikää, sitten on tavarat kateissa, Riitalla on kuulema ihan liikaa krääsää, ei mahdu liikkumaan. Yhden kinan päätteeksi totesin että "koska olen nainen, minulla on oikeus omistaa enemmän tavaraa". Ja tätä rataa. Tänä viikonloppuna onkin kiroiltu harvinaisen paljon. Kirjat saatiin sentään hyllyihin ja lähes kaikki laatikot on nyt purettu. Ja lisäksi tänään on tullut jo melkein koko päivän vettä taivaan täydeltä, kuin pisteenä i:n päälle :-(


Mutta hei, äsken käytiin herkkulounaalla läheisessä kuppilassa ja nyt lähden hakemaan varastosta rinkan ja kumpparit. Huomenna lähden Skotlantiin ja blogi pitää taukoa viikon verran.

P.S. Bikineitä ja aurinkorasvaa ei tarvitse pakata mukaan, tässä ensi viikon Stornowayn sääennuste:




Aurinkoisempaa ja hyväntuulisempaa viikkoa teille!

13 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin:) Muuton jälkeen saattaa hermot olla vähän kireellä... Viime aikoina on ollut sellainen ilma että ottaa jotenkin hermoon muutenkin..mä otin siis tämän päivän vesisateen hyvänä ilman puhdistajana vastaan...Hyvää matkaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Joo ja jos tarkemmin miettii niin tuo sade oli pihalle ihan tarpeen, eipähän tarttee itse kastella!

      Poista
  2. Matalapainetta. Siinä se on syy jokaiseen ärräpäähän ja kiukkuun. Hyvää lomaa siitä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Korkeapaine on tilauksessa :-D

      Poista
  3. Mukavaa Skotlannin matkaa ja toivottavasti tulee tyynempää,myös kotona;D

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia :-) Eikohan se elama tasta rauhallisemmaksi muutu!

    VastaaPoista
  5. Hei Rina! Onnea uuteen kotiin! Mukavaa reissua - nauti! Halauksin, Jena

    VastaaPoista
  6. Kivaa reissua sulle
    toivotaan et tulis se aurinkokin takasin
    jo jossakin vaihesssa;)

    Jamssi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin täällä Skotlannissa paistoi tänään aurinko :-D

      Poista
    2. Kiitos! Ainakin täällä Skotlannissa paistoi tänään aurinko :-D

      Poista
  7. Odottelen täällä jo tosi kiinnostuneena juttua Skotlannista (sitten, kun ehdit kirjoittamaan). :-) Kuulostaa niin mielenkiintoiselta ne festarit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takaisin ollaan Amsterdamissa! Tässä just käyn läpi valokuvia, juttua tulossa piakkoin!
      P.S. Ihan kauhea SADE !!

      Poista