keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kuvia Skotlannista - 2

Vapaapäivänä kävin läheisellä merenrannalla. Matkalla sinne näin joka puolella näitä keltaisia puskia.






Voi sitä avaruutta ja rauhaa. Istuin vain ja katselin aaltoja. Pari vesipisaraa tuli noista pilvistä, ei sen enempää vaikka synkältä näyttävätkin.

Käväisin myös läheisessä kylässä ihastelemassa vanhoja taloja.

Perjantaina ajoin bussilla Invernessiin. Se tuntuikin oikealta suurkaupungilta maalaiselämän jälkeen. Wikipedian mukaan kaupungin asukasluku on noin 58000.


Invernessin linna, joka toimii oikeustalona

Ness-joki ja jylhät talot
Kävin opastetulla kiertokävelyllä ja sitten vähän vaatekaupoissa tutkimassa tämän kesän muotia. Mukaan lähti tosin jostain syystä vain mustaa vaatetta, vaikka tämäntyylisiä kukkakuoseja ihailinkin:


Jokin omassa mielessä kuitenkin jarrutteli kukkaisvaatteiden ostoskoriin laittamista ja yhtäkkiä hoksasin miksi kukkamuodin kanssa kannattaa olla varovainen! Assosiaatio Hyacinth Bucketin (anteeksi, Bouquetin) kanssa on ylivoimainen!


The Bucket residence, the lady of the house speaking!

Taidan jättää kirjavat kukkakuosit muille, ettei kukaan vain pääse sanomaan minusta "that Bucket-woman"!

Hyacinthin kuvat täältä, täältä ja täältä

2 kommenttia:

  1. Apua, nyt minäkään en tohdi ostaa mitään kukkaista. Mrs Bucket on kyllä huippu, mutta en tosiaankaan halua olla kuten hän.

    Tuolla rannalla voisin istua pitkään...siis jos aurinko paistaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloisia ovat nuo kukkakuosit, ei siinä mitään. 90-luvulla oli mullakin kukkamekko päällä ja nytkin kaapista löytyy sellainen musta jumpsuit missä on jotain kukan kuvia. Nuo värikkäät ja kirjavat kukkakuviot jätän muille ;D
      Skotlannissa oli jopa helteistä parin päivän ajan! Mutta ei silloin kun kävin rannalla :/

      Poista