Satuja kellarisalissa

Viikonloppu sujui tällaisessa satumaisessa kuorosalissa Concertgebouw:n kellarissa

Lastenkonsertit sujuivat oikein hyvin ja ovat aina suuri menestys (kaikki esitykset loppuunmyytyjä). Vähintään yhtä suuren suosion saavuttavat minun jakamani värityskuvat esitysten jälkeen ;-D

Päivän viimeinen eli puoli neljän esitys on aina kaikkein villein. Lapset ovat silloin ilmeisesti levänneitä/syöneitä joten meillä on täysi työ pitää heidät erossa rekvisiitasta ennen esityksen alkua. Sen sijaan esityksen aikana suurin työ on pitää vanhemmat, ukit ja mummit paikoillaan. Heillä kun on tapana laukata kameran kanssa ympäri salia ja etsiä paras kuvakulma oman mussukan kuvaamiseen. Hiukka häiritsevää esiintyjille, puhumattakaan salaman käytöstä.

Eilen pari kolmekymppistä äitiä, joilla oli sylissä pienet lapset, kaivoivat eväsleivät esiin kesken esityksen ja alkoivat syödä. Siis äidit! Ei ole sekään kovin suotavaa konserttisalissa.

Kurkistus verhon läpi juuri ennen esitystä

Yleisö näissä konserteissa on kaikenkirjavaa. Paljon on joukossa - Concertgebouw:ssa kun ollaan - varakkaampaa etelä-Amsterdamin väkeä Tommy Hilfiger-"univormuissa" (niin lapset kuin aikuiset). Lähes joka esitystä on myös seuraamassa venäläisiä - rouvat pantterikuoseissa ja liian korkeissa koroissa.

Tarina puree hyvin lapsiin ja melkein jokainen osallistuu innolla leikkiin ja lauluun. Joskus jollain saattaa suu kääntyä väärinpäin, kun satujoessa kelluvaa puuta luullaan aluksi pelottavaksi krokotiiliksi. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin!

6 x 50 lasta

Viikonloppu on alkanut mutta ehei, täällä ei laiskotella. Huomenna ja sunnuntaina neljä Sinfoniettan muusikkoa soittaa yhteensä kuusi lastenkonserttia 4-5-vuotiaille. Konsertit ovat Concertgebouw:ssa ja minä olen siellä mukana paimentamassa ja jakamassa värityskuvia lapsille. Mukana 50 lasta saattajineen per esitys ja meno sen mukaista ;-D
Maanantain antoivat sitten minulle toipumispäiväksi.

Yritänpä taas näpsiä muutaman kuvan viikonlopun aikaan.
Lystikästä viikonloppua teille!

Back to school

Ensi viikolla palaan koulun penkille! Tai no, yhtenä iltana viikossa. Työkaveri houkutteli mukaansa yliopistolle musiikinhistorian kurssille eikä siinä tarvinnut kauaa harkita. Nuo historiat on kyllä tullut luettua läpi silloin opiskeluaikana, mutta muistin virkistäminen on varmasti tarpeen. Tunnetustihan muistini on oikein hyvä, mutta lyhyt. Ja historia, oli ala sitten mikä tahansa, on mielestäni kuin pohjaton kaivo eli sieltä on hyvä ammentaa uutta ja vanhaa tietoa ja tulkintaa. Ja arvaatteko mikä kurssissa on parasta? No se tietenkin ettei ole tenttiä, haha! Viisitoista luentoa kevään aikana, pieni ryhmä ja luennointia rakkaasta aiheesta. Hyvä!

Ensi viikolla tapahtuu muutakin: Simonin kissa Midnight tulee meille taas lomalle muutamaksi viikoksi. Pitänee alkaa valmistautua että ollaan sitten valmiina Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa saapuessa.

Kammottavaa

Olipa kammottava päivä. Aamulla koin jokaisen ratikkamatkustajan painajaisen eli en päässyt omalla pysäkillä ulos ratikasta. Juutuin ujon japanilaistytön taakse joka ei uskaltanut painaa väkijoukon läpi tarpeeksi nopeasti. Ovet sulkeutuivat ja ratikka seisoi pysäkillä. Huusin vaunun puolivälistä kuskille kaksi kertaa Mag de deur nog open, mutta tämä ei kuullut/halunnut kuulla mitään. Pöyristyttävintä oli ettei kukaan kanssamatkustajista välittänyt pyytöä eteenpäin kuskille: puolet tuijotti ulos ikkunasta, toinen puolikas minua.
Thanks guys!
Onneksi seuraavalla pysäkillä kävi parempi tuuri ja pääsin ulos.

Kymmenen maissa hengästynyt kollega saapui töihin ja kertoi että Musiikkitalon edessä olevassa kanavanpätkässä kelluu ruumis. Ja niin todella kellui. Paikalle saapui pian parikymmentä poliisia, kaksi sukeltajaa, poliisivene, nosturi, pakettiauto ja kunnon CSI-henkilökunta eristysnauhan ja suuren sinisen teltan kanssa. Seurasimme aitiopaikoilta operaatiota ruumiin nosto. Jännäsimme ruumiin näkemistä, mutta ei se ollutkaan sen kummempaa - se oli vain tuntemattoman miehen hylätty keho, hylsy, kuori. Henki ja sielu olivat jo muualla.

Luin äsken netistä että miehen henkilöllisyys on saatu selville. Tapahtumaan ei ilmeisesti liity rikosta, vaan kyseessä on luultavimmin traaginen hukkumiskuolema.

Iltapäivälla soitti Timo ja kertoi että yläkerran katon läpi vuotaa vettä meidän portaikkoon. Kyseessä on ulkoportaikko, mutta kuitenkin. Omistajalle on ilmoitettu ja nyt odotellaan (taas) vakiokätyrin ilmaantumista paikalle voivottelemaan ja toistelemaan lempilausettaan Welkom in Amsterdam. Helkkarin helkkari!

Illalla lähdin epäluuloisena uudelle balance-tunnille - ties vaikka tämä päivä olisi saanut jonkun kammottavan päätöksen kuntosalilla. Muuten menikin ihan ok mutta minun takana rehki mies jolla oli kauhean pitkät varpaankynnet. Hyi hitto!

Viimeinen

Työkaveri muka kiireisenä konsertin ekalla puoliskolla Tilburgissa

Fanilauma rouvan ympärillä

Signeeraussessio

Sinne meni viimeinen konsertti. Huomenna paluu arkeen; toimistolle, jumppaan ja saunaan.

Väsyttää sen verran että tänään vain rentoilen. Kävin ulkoiluttamassa nenua kauppareissun verran ja ulkona paistoikin aurinko! Lisäksi lämmin keväinen tuuli. Saa tulla jo kevät, ei haittaa!

Hollanti ilman patoja

Vielä edelliseen postaukseen viitaten: niin että jos oikein kovasti sataa ja jos padot murtuvat, niin sitten Hollannissa näyttäisi tältä.

Tervetuloa sukeltamaan Amsterdamiin!
Rantalomalle Haagin saarelle!
Meriviikonloppu Utrechtissa!


(kuva: napattu Wikipediasta - Nederland/NAP)

Vielä yksi

Junan ikkunasta

On satanut neljä päivää putkeen. Ei täällä nyt Brisbanen kaltaisia tulvia ole, mutta suuret joet kuten Lek, De Waal ja Maas alkavat olla jo täynnä.

Heijastus konserttisalin seinällä

Torstaina oltiin Eindhovenissa. Kiva kaupunki, pitäisi joskus käydä tutustumassa tarkemmin.

Ruuhkaton moottoritie

Cd-kauppa kävi hyvin ja kotimatkalle päästiin työkaverin kanssa vasta puoli kahdentoista aikaan yöllä. Pistettiin TomTomiin ääneksi flaaminkielinen Bernard joka ohjasi kotiin saakka.

Tänään vielä yksi konsertti Tilburgissa ja huomenna vietetään vapaapäivää!

Huumetta aivoille

Tänään on ollut pimeää, harmaata ja on satanut koko päivän. Mutta hei, onneksi on luomukaupan kissa, kuntosali, iPod, Faith Evans ja Mesmerized!

Hesarissa kerrottiin tänään että musiikki iskee aivoihin kuin huume - mutta tämänhän me jo tiesimmekin! Volyymit kaakkoon!

Vähemmän tunnelmallisia kuvia

Päätin maanantaina että otan joka konserttipäivä kuvia, halusin tallentaa päivien tunnelmaa.

Suunnitelma meni mönkään jo samana päivänä - sain otetuksi vain yhden kuvan, Rotterdamin metrosta (yllä), voi haloo... Ilta olikin niin kiireinen että unohtui kamerat ja tunnelmat.


Eilen onnistuin jo paremmin Amsterdamissa, näppäsin kuvan salista tauon jälkeen. Sali oli piippuhyllyä myöten täynnä ja yleisö tykkäsi.


Tänään vietän vapaapäivää. Kävin luomukaupassa leipäostoksilla ja tapasin siellä tämän erityisen ystävällisen kissan! Varmaan kaupan kissa. Niin sievät sukat!


Kuvat on vähän epätarkkoja kun ei katti pysynyt paikoillaan. Niin piti kiehnätä ja puskea.

Tassun pesu

Huomenna taas uusi yritys kuvien suhteen. Ensin päivä toimistolla ja illalla Eindhoveniin. En tiedä jaksanko kuunnella koko konserttia kolmatta kertaa, aika hidastunnelmaista on, saisi olla enemmän actionia minun mielestä. Kukin tyylillään.

Visitor's Guide to Scotland

Bongattiin eilen sattumalta telkusta tämä puoliksi skotlantilainen ja puoliksi intialainen stand-up koomikko nimeltä Danny Bhoy. Vatsalihakset on vieläkin kipeänä nauramisesta!

Ja haaveilu Skotlantiin muutosta jatkuu!

Tyyntä ennen myrskyä

Viikonloppu on mennyt rentoillessa (lukuunottamatta joulun siivousta ja kylppärin hinkkausta). Eilen kävin shoppaamassa joululahjakortilla ja menin sen jälkeen lueskelemaan lehtiä yhteen lempikahvilaani Amsterdamin keskustassa, Café de Jareniin (kuva yllä). Kahvila on suuri ja tila korkea joten siellä kaikuu mukavasti. Paikkaa kutsutaankin joskus Amsterdamin kylpyhuoneeksi kaiun takia. Minä viihdyn kyllä. Kahvilasta on monia muistoja.

Tänään kävin kuntosalilla ja höyrysaunassa. Muuten tässä on sitten henkisesti valmistauduttu huomenna alkavaan rumbaan, ruuhkaviikko edessä joten on parasta nyt kerätä voimia. Kuulin jo kollegoilta että cd-myynti perjantain ja lauantain keikoilla on ollut hurjaa, als warme broodjes over de toonbank eli kuin kuumia sämpylöitä tiskin yli.

Tulevat päivät olen toimistolla ja illat konserteissa, välissä on onneksi yksi vapaapäivä. Jos ihmettelette miksi minun pitää olla päivisinkin töissä niin vastaus on se, että elämä toimistolla jatkuu normaalisti konserteista huolimatta: puhelimet soivat, laskut pitää maksaa, (sähkö)posteihin vastata. Lisäksi siellä eletään jo tulevissa konserttiprojekteissa ja tämän viikon konsertit on tavallaan jo "käyty läpi". Minun oma työ on varsinaista toimiston pyöritystä joten en voi olla sieltä noin vain viikkoa poissa.

Ja onhan se tietysti omakin valinta olla tässä kaikessa mukana: konsertit on ihan joka kerta mieletön kick ja muistutus siitä että mitä varten siellä toimistolla raadetaan.

Vauhdikasta viikkoa kaikille!

(kuva: travelmap.nl)

Kohta mennään taas

Perjantaina rysähtää käyntiin Sinfoniettan uudenvuodenkiertue fado-laulaja Cristina Brancon kanssa. Silloin ovat orkesterin herratkin siisteinä, suittuina ja parrat ajeltuina ajoissa lavalla (kuten itse ilmoittavat ylläolevassa filmissä), sillä kauniista Cristinasta tykätään kovasti.

En tunne itse paljonkaan fado-musiikkia. Olenkin nyt viime aikoina kuunnellut Brancon levyä ja vähän juutuubaillut ja ooh miten kauniista musiikista onkaan kyse.
Fado on peräisin 1820-luvulta ja se on portugalilaista, surumielistä kansanmusiikkia. Soveltuu siis myös hyvin synkälle ja melankoliselle suomalaiselle luonteelle.

Portugalilainen Cristina Branco on yksi tämän hetken kuuluisimmista fado-laulajista. Hän on toistamiseen Sinfoniettan vieraana, edellisestä kerrasta on kuusi vuotta. Tällä kertaa ohjelmassa on fadon lisäksi myös Debussyä, Cole Porteria, Bob Dylania ja Robert Schumannia eli aika jännittävä sillisalaatti. Lisäjännitystä tuo se että rouva Branco ei osaa lukea ollenkaan nuotteja - harjoitukset ovatkin kuulemma totuttelua puolin ja toisin.

Minä lähden kiertueelle mukaan ensi viikolla: konsertit ovat Rotterdamissa, Amsterdamissa, Eindhovenissa ja Tilburgissa. Se tietää taas junassa ja autossa istumista ja huoltoasemakahvia. Mutta eipähän ole sitten aikaa kököttää synkän pilven alla :-)

Mutta kuunnelkaa ihmeessä fadoa - suosittelen!

Trago um fado - Cristina Branco

Matalapaine

Tällaiset harmaat pilvet parkkeerasivat tuossa pään päällä muutaman viime päivän ajan. Hyvä että sängystä viitsi nousta kun olo oli aika nolla. Noita matalapaineita ilmestyy aina jostakin muutaman kerran vuodessa, onneksi ei sen useammin. Ja usein ne kaikkoavat muutamassa päivässä, mutta piristystä on vaikea löytää.

Aamuinen pyörämatka töihin piristi jo mukavasti. Lumet ovat sulaneet eikä ole enää niin kylmä (lämpötila aamulla nollassa). Liikennevaloissa sain taas kauhistella hollantilaista kylmänsietokykyä: eräs äiti kuskasi pyörällä muutaman vuoden ikäistä poikaa jolla ei ollut hattua eikä käsineitä kuten ei äidilläkään. Eikö muka ollut kylmä, herranjestas! No, tuo on täällä aika yleinen näky, vuodesta toiseen. En jaksa ymmärtää, varsinaista karaistusta pienestä pitäen.

Laiskottaa mutta kohta raahaudun kuntosalille, tähän vyötärölle kun alkoi joulun aikaan kerääntyä lisää pelastusrengasta...öhöm. Ja sitten saunaan, jospa se pilvi jäisi sinne löylyyn?

(kuva: wittysparks.com)

Uuden vuoden rypäleet

Vuosi vaihtui aivan itsekseen ja ilman mitään odotuksia. En katsonut taaksepäin enkä eteenpäin, yhtään lupausta en tehnyt tälle vuodelle.

Vietimme vuodenvaihdetta jo toistamiseen suomalais-espanjalaisseurassa kavereiden luona. Kaverit virittivät Espanjan tv:n netin kautta ja seurasimme iloisin mielin hohdokasta uudenvuodenlähetystä. Tasan klo 12, Madridin kaupungintalon kellon kumahdellessa kaksitoista kertaa, söimme jokainen kaksitoista viinirypälettä, rypäle per sekunti.

Tämä perinne juontaa ilmeisesti juurensa 1920-luvulta: eräänä vuonna viinirypäleitä oli tullut aivan valtavasti ja joku keksi syödä niitä uutena vuotena sillä "verukkeella" että ne tuottavat hyvää onnea uudelle vuodelle. Mikäs siinä oli syödessä, varsinkin kun meidän rypäleet olivat siemenettömiä. Rypäleiden jälkeen seurasi halaus- ja poskisuudelmakierros ja sen jälkeen ryntäsimme kadulle seuraamaan ilotulitusta. Poltimme tähtisadetikkuja ja paiskoimme papatteja katuun ja mekkala ja savuverho oli aivan sanoinkuvaamaton. Kotiin palasimme pyöräillen kuin sotatantereen läpi - joka puolella lojui kasoittain punaista mössöä raketeista ja lasinsiruja.

Tänään laiskotellaan, syödään vaahtokarkkeja ja illalla tilataan rasvaiset pitsat.

Hyvää, parempaa ja onnellista vuotta 2011 teille kaikille!

(kuva: nh-hotels.com)