torstai 22. lokakuuta 2009

Voi harmauden harmautta

Kauhean harmaa päivä. Lähdin aamulla polkemaan töihin pienessä tihkusateessa, heti lähdön jälkeen sade yltyi kunnon ropinaksi ja saavuin töihin takki ja farkut märkänä. Onneksi sattui edes hattu päähän joten tukka pysyi kohtalaisen kuivana. Tuijottelin ikkunasta sumuisia taloja ja matalalla roikkuvia pilviä - ei kovin piristävää. Miten voikaan harmaa päivä saada mielen näin matalaksi? :-(

perjantai 16. lokakuuta 2009

Mozartia? Pieni paussi, kiitos.

Rankka työviikko on takana. Konsertit Enschedessä, Leidenissä ja keskiviikkona Amsterdamissa. Kaikki sujui hyvin, työtunteja kertyi kiitettävästi. Työkaveri sattui sopivasti sairastumaan viime viikonloppuna, joten minä sekä muut kollegat saatiin sitten painaa duunia otsa limassa. Tai no, ainakin melkein. Eilisen illan makasinkin päänsärkyisenä raatona sohvalla, tänään on jo parempi olo. Ja huomenna vapaapäivä joten eiköhän tässä saa toivuttua kunnolla. Mutta sen voin sanoa että en kyllä enää kertaakaan jaksa kuunnella Mozartin klarinettikonserttia (A-duuri) alttoviululla esitettynä, blääh! On varsinaiset Mozart-viikot takana. Sinfonia nr. 40 (just se, se kuuluisa) oli kyllä oikein raikasta kuultavaa Sinfoniettan soittamana.

Maanantai-iltana olin myös Leidenissä katsomassa ja kuuntelemassa Don Giovanni-oopperaa. Sain sinne nimittäin kutsun Mikolta - juu aivan, kyseessä on meidän entinen fagotti-Miki, nykyinen basso-Mikko! Joensuulaisille vinkiksi että seuratkaapa Joensuun Oopperayhdistyksen ja Joensuun Kaupunginorkesterin ilmoituksia Joensuussa esitettävästä Don Giovannista (tammikuu 2010) ja menkää ihmeessä kuuntelemaan!!

Tämän illan ohjelmassa on kevyttä jumppaa, saunomista, uudella puhelimella leikkimistä ja skypeilyä Tonyn kanssa. Hän on poikkeuksellisesti töissä myös huomenna, joten eläköön Skype!

torstai 8. lokakuuta 2009

Vauhdissa

Kiirettä, hulinaa, kiristystä, uhkailua, hurttia huumoria, vahingoniloa, turhautumista, ylitöitä, tuskanhikeä, pään hakkaamista seinään ja helpotuksen huokauksia. Kas siinä työviikko tähän mennessä, on ollut vauhdikasta menoa ja hauskaa! Ja konsertit ovat vielä edessä. Sunnuntain käytän tästä viikosta toipumiseen.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Sataa sataa sataa

Aamulla poljin pyörällä töihin mutta kotiuduin suosiolla ratikalla ja metrolla, nyt sataa ja sataakin kunnolla! Syksy on ja pimeää. Pitää yrittää välttää syksymasea, kohta lähdenkin jumppaan. Muuten menee vain sohvalla makoiluksi nämä illat.

Töissä riittää kuitenkin vauhtia. Tulevana perjantaina lastenkonsertti Bimhuisissa täällä Amsterdamissa, lauantaina matkaamme aamusta aivan toiselle puolelle maata (öhöm, ± 160 km) Enscheden Muziekcentrumiin missä pidämme iltapäivällä lastenkonsertteja ja workshoppeja. Illalla sitten konsertti isoille ihmisille. Konsertit ovat alkaneet eli se tietää vauhtia ja vähemmän istuskelua toimistolla koneen takana, juhuu!

tiistai 29. syyskuuta 2009

Viimeinen ilta

Vietän viimeistä iltaa sohvalla Midnightin kanssa. Neiti lähtee huomenna kotiin. Ikävä tulee pehmyttä turkkia, pyöreitä silmiä, jatkuvasti hurisevaa moottoria, juttelua ja vinkuvaa kirsua. Toivottavasti tulee taas pian visiitille.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Puhdistus

Luin juuri loppuun Sofi Oksasen Puhdistuksen. Siinäpä Kirja isolla K:lla!

Viro, maaseutu, mummon ikkuna, häpeä, pelko, kauhu, valhe, Neuvostoliitto, toveri, kärpänen ja lopussa puhdistus.

Ja loistavasti kirjoitettua suomen kieltä.

Suosittelen.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Midnightin rauhallinen lauantai-iltapäivä

Viirusilmä, lovikorva

Mikä tuo ääni on?

Auringonottoa

Tassu

perjantai 25. syyskuuta 2009

Yksityiskonsertti

Järjestimme eilen yksityisen kamarimusiikkikonsertin kanavatalossa Tärkeille Ihmisille. Ja millainen talo se olikaan! Kameraa ei valitettavasti ollut mukana mutta eipä olisi ollut aikaa ottaa kuviakaan. Tästä linkistä voitte hieman aistia tunnelmaa.

Ulko-ovesta kuljettiin käytävää pitkin talon perälle ja sieltä kahdet portaat ylös salonkiin. Tilasta avautuivat upeat, korkeat ikkunat kanavalle päin. Vielä yhdet portaat ylös ja siellä oli musiikkisali flyygeleineen. Seinillä suuret ja komeat seinämaalaukset, ei voinut muuta kuin ihmetellä ja kuunnella historian siipien kahinaa. Yhdet portaat ylempänä oli yläkerran herran asunto, muusikot saivat käyttää herran makuuhuonetta pukuhuoneenaan (!). Herran jääkaapissa myös viilenivät tarjoilemamme valkoviinit ja proseccot. Siitä kipaistiin vielä kahdet portaat ylöspäin ja saavuimme yläkerran rouvan asuntoon, missä napostelimme muusikoiden kanssa illallisleivät suuren keittiönpöydän ääressä. Rouvan asunnosta näytti vielä johtavan kapeat portaat ullakolle.

Mutta mikä sokkeloinen talo ja minkälaiset asunnot! Joka puolella roikkui/riippui modernia taidetta. Porraskäytävästä johti salaperäisiä ovia sinne ja tänne, monet luultavasti varastohuoneita tai asuntojen sisäänkäyntejä. Talo on rakennettu n. 1630-luvulla ja salongissa on jotakuinkin 1600-luvulta peräisin oleva lattia. Talon alemmissa kerroksissa on taideyrityksiä, ylemmissä yksityisasuntoja. Ilta sujui yli odotusten, aika hurahti melkein huomaamatta ja työtunteja eiliselle kertyi noin viisitoista.

Nyt edessä kolme vapaapäivää, hurraa!

lauantai 19. syyskuuta 2009

Harmaata

Työputkessa ollaan taas vaihteeksi. Tunnelin päässä (=ensi perjantai) häämöttää jo heikko valo; sitten onkin kokonaista kaksi päivää vapaata. Päivät kuluu toimistolla tai hotellilla, illat jumpassa tai sohvalla maaten kuten nyt. Vähän alkaa jo väsyttää työnteko. Toisaalta pitää tietenkin olla tyytyväinen että edes on töitä näinä epävarmoina aikoina.
Viikon valopilkku on ehdottomasti Midnight! Mirri tykkää kyhnätä kyljessä sohvalla, 'moottori' huristen. Midnightin suosikkipuuhaa on nukkumisen lisäksi turkin harjaus ja juttelu, tänään on tullut niin paljon juteltua että sen ääni on jo käheä ;-D Sohvalla onkin ruuhkaa kun Midnight levittäytyy tähän Tonyn ja minun lisäksi, hihhih!

maanantai 14. syyskuuta 2009

Maanantaiblues

Tuntuu etten tänään herännyt ollenkaan. Töissä riitti kaikenlaista hommaa mutta jotenkin sitä vain nuokkui koko päivän, en päässyt ollenkaan vauhtiin. Tänään menen aikaisin nukkumaan ja yritän herätä hyvin levänneenä. Kunnon hikijumppaan en jaksa lähteä joten menen kohta vain venyttelemään balance-tunnille.

Midnight kuorsaa ruokapöydän alla tuolilla. Tai ei se nyt varsinaisesti kuorsaa, mutta sen nenu vinkuu. Luulen että se ihan oikeasti nukkuu 18 tuntia päivässä.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Midnight The Cat

Kissa ja kissan paikka

Mulla on vähän pullea massu mutta hyvin tässä pääsee liikkeelle

Spooky eyes !!!

Midnight, noin 11 v., on asettunut taloksi - viihtyy hyvin ikkunalaudalla (nukkuen), sohvalla meidän välissä (nukkuen) sekä sängyn ja sohvan alla (nukkuen). Juttua riittää, vauhtia ei. Olen yrittänyt juoksuttaa ja leikittää kissaa mutta tämä asettuu mieluummin pötkölleen vetämään hirsiä.
Kissanelämää siis.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Syksy tuo mukanaan aina jotain uutta

Hyviä työuutisia: aloitan lokakuussa viisipäiväisen työviikon orkesterissa! Työnkuvaan tulee nykyisten hommien lisäksi lastenkonserttien koordinointi, mikä on varsin kiintoisaa ja erittäin kiireistä hommaa. Ensimmäinen lastenkonsertti on jo lokakuun alussa ja paljon on vielä opittavaa ja muistettavaa. Lisää kokouksia, tapaamisia, puheluita, neuvotteluja jne. Onneksi meillä ei harrasteta "tyhjänistumista" vaan kokoukset kulkevat nopeassa tempossa eteenpäin.
Tämä tarkoittaa myös sitä että lopetan työt - 11 vuoden jälkeen - hotellilla. Näitä kahta työtä on enää vaikea yhdistää joten on aika siirtyä eteenpäin. Ja kuten olen jo aiemminkin todennut: joka syksy tapahtuu tai paremminkin alkaa jotain uutta ja tänä syksynä se on tämä muutos töissä.

Kotona on hiljaista. Timo on lomalla Kreikassa ja Tony toisella puolella maata uudessa työssään. Mutta pian on luvassa seuraa: Simonin kissa Midnight tulee meille pariksi viikoksi hoitoon. Kuvia neidistä toivottavasti loppuviikolla!