Amsterdamissa kääntymässä

Kuten olen jo aiemmin maininnutkin, arkiaamu alkaa ja työpäivä päättyy joen ylityksellä. Yleensä poljen leppoisasti puiston läpi lautalle, mutta tällä viikolla lähdin parina aamuna jostain syystä liian myöhään, joten sain kiitää rantaan renkaat ulvoen. Yleensä joki näyttää aamuisin tältä (yläkuva). Taivas ei suinkaan näytä usein pilvettömältä, tässä nyt vain kävi hyvä tuuri.

Tänä vuonna ollaan saatu entistä useammin ihastella näitä kelluvia kerrostaloja. Tässä on parkissa vuonna 1996 valmistunut Mein Schiff 1, tulee silloin tällöin vastaan Amsterdamissa.

Ja siellä menee AIDAsol, IJ-joen vakiovieras. On tässä matkalla kääntymään joen leveämmässä kohdassa. Käännöksen jälkeen se parkkeeraa Musiikkitalon viereen. Aida on helppo tunnistaa keulaan maalattujen silmien ja hymyhuulien ansiosta.

Eilen aamulla seurattin lautalta käsin jännityksellä MSC Magnifican käännösoperaatiota. Saa siinä olla kapteenilla kieli keskellä suuta, ei jäänyt paljoa tilaa joen rannoille. Yllättävän ketterästi kääntyminen kuitenkin sujui ja niin saatiin keula jo valmiiksi lähtösuuntaan.

Meidän toimiston ikkunat ovat keskustan suuntaan ja siitä saadaankin seurata turistien virtaa keskustaa kohti. Luulen että useimmat matkustajista ovat amerikkalaisia, ainakin lenkkareista päätellen (hohtavan valkoiset). Juu tiedän kyllä, valkoiset lenkkarit (ja vyölaukku pullean vatsan somisteena) ovat niin klisee, mutta aivan totisinta totta ainakin näillä risteilylaivoilla.
Turistien virta käy iltapäivällä takaisin, laivat parkkeeraavat yleensä vain noin 8-10 tunnin ajaksi ja jatkavat sitten matkaa. Joskus töräyttävät lähtiessä torvea niin että toimiston ikkunat helisevät.

                                                                               ***

Tänään käväisin toisella lautalla keskustassa sekä kahvilla Suomi-kaupassa. Mukaan lähti myös vaihtokirjoja (siellä on kirjahyllyllinen suomalaisia kirjoja joita voi ostaa ja vaihtaa), pari lehteä, ruisleipää ja suklaata.

Aarre!

Suomi-ikävä saattaa edelleenkin näiden vuosien jälkeen yllättää ja silloin on hyvä että meillä on tämä oma Suomi-kauppa Amsterdamissa. Siellä vaihdetaan kuulumiset, selataan lehdet, katsotaan onko hyllyyn tullut uusia kirjoja ja tuotteita. Juttelin kahvipöydässä myös erään hollantilaisen rouvan kanssa, joka on Suomi-fani (erityisesti Lappi-fani). Hän oli aikoinaan opiskellut Suomen kieltä, kiinnostunut sen myötä kulttuurista ja käynyt lukuisia kertoja Suomessa. Yritin kysellä miksi se Suomi niin kiinnostaa, mutta hän ei osannut selittää sitä sen kummemmin, kertoi vain tykkäävänsä maasta ja kaikesta suomalaisesta. Ja silloinhan A Piece of Finland-kauppa on ihan oikea paikka.

Nyt letunpaistoon. Iloista viikonloppua!

Loppukesän kuvia

Vuosi on karannut jo syyskuun puoliväliin ja minä odottelen syksyä. Sitä ei ole vielä näkynyt tai kuulunut, tällekin viikolle on luvattu yli +20C asteen lämpötiloja. Eipä siinä muuta kuin vapaapäivänä terassille, eilen istuskeltiin lähikuppilan pihalla (yllä). Kesä jatkuu Amsterdamissa, kuten näistä kuvista näkyy.

Lämmin loppukesä on esimerkiksi tarjonnut monipuolista näkymää keittiön ikkunasta:



Keskustan kanavissa järjestetään puolestaan kesäisin vaikka minkälaista menoa. Tässä esimerkiksi menossa kanavakonsertti ponttoonilavalla:

Ja tältä näytti Prinsengracht asuntolaivoineen parisen viikkoa sitten:

Minä olen laukannut viime viikot tukka hulmuten paikasta toiseen. On ollut paljon töitä, Punaisen Ristin kursseja, ensiapuvuoro ja syyskuun alussa tulikoekin: meidän Punaisen Ristin uusi valmiusryhmä joutui tositoimiin Diemenissä. Siellä tapahtui kaasuräjähdys kerrostalossa, minkä seurauksena 180 asukasta evakuoitiin. Olimme läpi yön auttamassa ruoan ja juomien jakelussa, evakuoitujen kuljetuksessa eri majapaikkoihin sekä erityisesti kuuntelemassa ja keskustelemassa. Se oli hieno ja opettavainen kokemus eikä varmasti ikinä unohdu.

Tuon onnettomuuden jälkeisenä päivänä lensin tokkuraisena Tonyn kanssa Pohjois-Irlantiin tapaamaan Tonyn vanhempia. Molemmat vanhemmat ovat sairaana ja enemmän ja vähemmän heikossa kunnossa, mutta siitä huolimatta vietimme iloisen viikonlopun perheen kesken.

Kävin myös Tonyn kanssa tutustumassa lähellä sijaitsevaan siirtolaismuseoon (Ulster American Folk Park), tässä kuvia sieltä. Siellä oppaat kertoivat entisajan elämästä Pohjois-Irlannissa sekä siirtolaisten matkasta Uuteen Maailmaan, Yhdysvaltoihin. Käymisen arvoinen paikka! :D

Kiireiset ajat jatkuvat, mutta hyvä näin. Eipähän käy aika pitkäksi!

Ameland

Näin on kesäloma 2014 vietetty ja ensimmäinen lomanjälkeinen työpäivä on takana. Iltapäivällä alkoi jo päätä särkeä ja silmiä kirvellä, mutta eiköhän siihen tietokoneen takana istumiseen taas pian totu.

Viime viikolla kävin tuulettumassa pohjoisessa Ameland-saarella, tuolla:

Pyöräilin myötä- ja vastatuuleen, istuin rannalla, luin kirjaa, haistelin merituulta, katselin pilviä. Aurinko paistoi mukavasti, välillä tosin tuli kunnon sadekuurojakin. Ja tältä siellä näytti:

Saarella oli aika paljon (saksalaisia) turisteja, mutta mukavasti siellä riitti tilaa kaikille. 

Lauantaina palasin sitten ryminällä lomatunnelmista maanpinnalle - osallistuin Punaisen Ristin pyöräkoulutukseen joka kesti koko päivän. Meitä oli 13 oppilasta (vapaaehtoisia ensiapuryhmäläisiä)  ja yksi ohjaaja. Pyöräilimme yhteensä 46 kilometriä, harjoittelimme kaikenlaisia temppuja kuten hätäjarrutusta, keppien välistä pujottelua, tasapainoilua, vauhdikasta (uuh!) hyppäämistä pyörän selkään/selästä. Ja myös kaatumista ja sitä miltä tuntuu jos joku tarraa kiinni kun olen pyöräilemässä. Onpahan sekin nyt koettu - ohjaaja (poliisi) tarttui pari kertaa (silloin kun sitä vähiten odotin) ärhäkästi käsivarteen ja riuhtaisi pyörän selästä, siinä sitten yritin päästä mahdollisimman vahingoittumattomana eroon pyörästä sekä hyökkääjästä. Mustelmathan siitä jäi muistoksi ja ymmärrys siitä, että tässä mentiin oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mikä onkin hyvä juttu, sellainen tekee hyvää! Ja oppii uutta, pysyy mieli virkeänä.
Kurssin käyneet voivat nyt osallistua ensiaputoimintaan pyörätiimin jäseninä, toivottavasti sattuu sellainen vuoro sitten omalle kohdalle.

Tästä se syksy taas lähtee käyntiin, hyvillä mielin! Kalenteri on jo alkanut täyttyä - pian on tulossa kavereita kylään, on ensiapupäivystyksiä ja muita Punaisen Ristin kursseja. Ja konsertteja, paljon töitä. Ei käy aika pitkäksi ;) 

Lauantain kaveri

Skotlannin reissu - osa 2

Viime viikko aherrettiin Inverewe Gardenissa. Puutarha on aivan mieletön kokoelma eksoottisia kasveja ja puita ympäri maailmaa, monta kertaa piti hieraista silmiä kun vastaan tuli mitä kummallisempia kasveja, joiden kuvittelisin kasvavan vain eteläisemmillä leveysasteilla (tai kasvitieteellisissä puutarhoissa). Kasveja keräsi puutarhaan 1860-luvulta alkaen sen perustaja, Osgood Mackenzie. Puutarha on nykyisin National Trust for Scotlandin omistuksessa ja sitä hoitaa kuuden puutarhurin joukko. Alue on suuri (puutarha itse noin 20 hehtaaria ja lisäksi sen ympärillä suuret alueet metsää), joten ei ole mikään ihme että sinne haetaan säännöllisesti vapaaehtoisia avustamaan. Kasvit ja puut menestyvät alueella leudon golfvirran ansiosta.

Ja kas, vastaan tuli palmupuitakin! Huomatkaa kuvassa viikon tärkein asuste: hyttysverkko. Ilman verkkoa en olisi selvinnyt hengissä - tämä ei ole liioittelua. Luoteis-Skotlannin "erikoisuutena" on nimittäin pieni musta kärpänen, midgie (tai highland midge), joka jahtaa miljoonien muiden lajitovereidensa kanssa erityisesti ihmisten verta. Joinakin päivinä näitä kärpäsiä pörräsi ympärillä sankkoina pilvinä. Siitä oli nauru kaukana ja kaikista varotoimista (paita housun sisään, sukat lahkeiden päälle, käsineet käteen, verkko päähän) huolimatta sain nelisenkymmentä puremaa, jotka kutisivat ensimmäiset päivät lähes lakkaamatta. Vyötärön seudulla koreilee edelleen kymmenkunta punaista pistettä!

Viikon toinen kiusaus olivat punkit, mutta niiden suhteen päästiin helpolla: meidän ryhmässä todettiin (löydettiin) vain kaksi punkinpuremaa ja ne punkit saivat nopeasti kyytiä.

Puutarhan keskellä on tämä vuonna 1937 valmistunut komea talo, jossa asui aikoinaan puutarhan perustajan Osgood Mackenzien tytär Mairi. Pääsimme viimeisenä päivä kurkistamaan sisälle tyhjillään olevaan taloon. Talo on päässyt pahasti rappeutumaan ja odottaakin parhaillaan peruskorjausta (ja rahaa mikä peruskorjaukseen tarvitaan).

Tässä kuvassa näkyy meidän "toimisto" eli alppiruusu-viidakko.
Kaadetut oksat ja juurakot poltetaan.

Metsässä vakioseuralaisina olivat ihmisiä pelkäämättömät punarinnat

Viimeisenä päivänä pääsimme opastetulle kiertokävelylle puutarhaan. Siellä tuli vastaan tämä jättigunnera, jonka alle mahtui seisomaan.
Puutarhassa voisi kierrellä tuntikausia, nähtävää on todella paljon. Siellä kävikin aika paljon turisteja, jo ensimmäisenä päivänä näin parkkipaikalla kaksi hollantilaista turistibussia. Vastaan tuli myös paljon saksalaisia, amerikkalaisia ja espanjalaisia ryhmiä - espanjalaiset erotti jo kaukaa iloisen papatuksen ansiosta ;) Mikäli liikutte Skotlannin luoteisrannikolla niin tämä puutarha on ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka!

Puutarha sijaitsee niemessä ja niemennokasta avautui aivan kuin suomalainen järvimaisema! Täällä nähdään kuulemma usein saukkoja ja näätiä (ei tullut vastaan).

Se oli hieno viikko, hieno kokemus. Oli kiva tehdä jotain aivan muuta kuin istua tietokoneen takana toimistolla. Mutta oli se myös rankkaa ja uuvuttavaa tällaiselle puutarhaummikolle, joka ei ole tottunut fyysiseen työhön eikä työkaluihin. Mutta ihan hyvin pysyi saha ja raivaussakset (ne oli vielä Fiskarsin!!) kädessä ja siinähän sitä oppi tehdessä.

Ensi kesän leirit tulevat loppuvuodesta nettiin, voi olla että innostun lähtemään uudelleen. Vaihtoehtoja on monia, ympäri Brittein saaria.
Mutta nyt lomailen Hollannissa, ensi viikkokin on vielä vapaata! :D

Skotlannin reissu - osa 1

Edinburghin linna

Terveisiä Skotlannista! Olin viikon verran vapaaehtoistyössä Skotlannin luoteisrannikolla, keskellä ei mitään. Työpaikkana oli 1800-luvulla perustettu puutarha metsineen ja viikon suurin urakka oli suurten alppiruusupuskien raivaus juurineen. Työleiri alkoi ja päättyi Edinburghissa, tässä ensin muutamia kuvia sieltä, matkan varrelta sekä vapaapäivän vaellusreissulta. Itse puutarhasta teen vielä toisen postauksen kunhan saan kukkakuvat järjestykseen, kuvia tuli otettua niin paljon!

Piipahdus Edinburghilaisessa pubissa

En oikein vieläkään tiedä mitä Edinburghista ajattelisin. Olen käynyt siellä nyt kaksi kertaa ja se on upea kaupunki, mutta jokseenkin kolkko. Megasuuret turistilaumat, varsinkin Edinburghin linnassa, toivat lähinnä mieleen Amsterdamin ylikansoitetun keskustan, teki mieli juosta pakoon! Löysin kyllä muutamia hauskoja pubeja ja kahviloita, kivan puiston ja mielettömän kasvisravintolan. Ehkä en ole vielä osannut oikeille kulmille tai en ole ollut oikeassa seurassa ymmärtääkseni miksi niin monet kehuvat kaupunkia maasta taivaaseen?

Edinburgista lähdettiin matkaan kohti Invernessiä tällä minibussilla, joka toimi meidän ryhmän kulkuvälineenä koko viikon ajan. Meitä oli yhteensä kymmenen henkeä: viisi englantilaista, neljä skottia ja minä. Ryhmän ikähaarukka oli 19-65 v. mikä olikin mukava juttu; meitä oli moneen lähtöön, monenlaisella taustalla ja kokemuksella.

Matkalla halki Skotlannin saimme mennen tullen ihastella uskomattomia maisemia. Tämän kuvan nappasin taukopaikalla Killiecrankiessa.
Työviikon kolme ensimmäistä päivää vietimme alppiruusupuskissa. Se oli rankkaa! Ainakin näin toimistotyöläiselle, joka ei ole tottunut fyysiseen työhön. Puskien leikkuu, sahaus ja kantojen kaivaminen maasta sujui kuitenkin aika joutuisasti ja saimme raivattua kohtalaisen suuren alueen.

Vapaapäivänä kävimme muutaman tunnin vaelluksella lähellä sijaitsevalla Fairy Lochs-alueella. Tämä on sitä Skotlantia mistä niin tykkään! Ympärillä vain tuuli, jylhät kukkulat ja kalliot.

Kukkuloilta löytyy myös traaginen onnettomuuspaikka: 13. kesäkuuta 1945 Yhdysvaltain ilmavoimien kone syöksyi täällä maahan, kaikki 15 koneessa ollutta menehtyivät. Onnettomuuden syytä ei ilmeisesti edelleenkään tiedetä. Kallioon laitetun muistolaatan lisäksi paikalta löytyy koneen osia, ne on jätetty paikoilleen. Kaikkein traagisinta tässä taisi olla se, että sota oli jo päättynyt ja kone oli matkalla kotiin :(

Minä pidin pienen tauon kivikasan vieressä. Tässä vaiheessa kengät ja housut olivat vielä aika puhtaat - tauon jälkeen maasto muuttui mutaiseksi ja siihen liejuun upposi yhden jos toisenkin kenkä nilkkaa myöten...

Vaelluksen jälkeen kiertelimme lähistöllä katselemassa. Gairloch-kylästä löytyi kaksikin kunnon hiekkarantaa. Sää ei tosin suosinut auringonpalvojia ;)
Venekuva on puolestaan meidän lounaspaikasta - söimme kunnon pubilounaan pikkuruisessa kylässä jonka nimen olen unohtanut. Noita kyliä kun riitti, meni laskut sekaisin! Laskuvesi on tässä jättänyt kalastusveneen kuiville.

Vapaapäivän kruunasi ceilidh-ilta kyläntalolla. Siellä pistettiin itse kukin jalalla koreasti! :D Musiikista huolehti kolmen hengen bändi ja kaikki paikalla olijat (lähemmäs 200 henkilöä sis. lukuisat turistit!) tanssivat yhdessä perinteisiä seuratansseja. Vähän niinkuin vanhojen tanssit mutta kansanmusiikin säestyksellä ja rempsakalla otteella. Ja tällaiselta se näytti ja kuulosti:

Kyllä meillä oli Hauskaa isolla H:lla! Harva osasi askeleita etukäteen, mutta se ei haitannut sillä ennen jokaista tanssia saatiin opastus bändin jäseniltä. Taisin tanssia kaikkia biisit lukuunottamatta tätä minkä filmasin kameralla. Tällaista ohjelmaa kun sitten saisi omiin häihin (kunhan on niiden aika)!!

Seuraavassa postauksessa sitten kuvia kukista ja puutarhasta!