tiistai 31. elokuuta 2010

Uitmarkt ja taidetta

Lauantaina päivystin Sinfoniettan kojulla Uitmarktilla.
T-paidassa lukee "Mag ik je verleiden om mee te gaan naar Amsterdam Sinfonietta?" eli vapaasti käännettynä "Saanko houkutella sinut kanssani Amsterdam Sinfoniettan konserttiin?"



Aamulla saatiin (melkein) niskaan muhkea ukkos- ja sadekuuro, iltapäivällä oli jo selkeämpää. Sunnuntaina vietin vapaapäivää ja kollegat hoitivat Uitmarktin - vettä tuli kuuroittain saavista kaatamalla! Silti viikonlopun saldo jäi reilusti plussan puolelle ja möimme paljon lippuja tämän kauden konsertteihin.

Sunnuntaina kävin tutustumassa Hermitagen Matisse to Malevich-näyttelyyn. Aivan i-h-a-n-i-a maalauksia, jo mainittujen taiteilijoiden lisäksi mm. Pablo Picasson, Kees van Dongenin ja Vasily Kandinskyn teoksia. Siellä olisi voinut istuskella tuntitolkulla ja tuijotella maalauksia. Suosikkini olivat Henri Matissen The Red Room (1908) ja Kees van Dongenin Lady in a Black Hat (1908), löytyvät tästä linkistä.

Tänään on sitten paistanut ihana aurinko ja kyllä siitä on nautittu - toimiston ikkunasta käsin. Orkesteri ja työkaverit ovat palanneet lyhyeltä Kiinan konserttireissulta, joten töissä riittää taas hulinaa.

Kohta kuntosalille ja saunaan hengähtämään :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti