maanantai 27. syyskuuta 2010

Uudet naapurit


Olin eilen pari tuntia kaupungilla ja sillä välin meille oli muuttanut uudet naapurit. Vastapäinen, lähes vuoden tyhjillään ollut toimistorakennus oli vallattu.


You can't evict idealism
The struggle for autonomy goes on!


Valtaajina oli pari-kolmesataa nuorta. Minun palatessa kaupungilta kadulla seisoskeli vielä muutama kymmenen henkilöä ja joitakin poliiseja sekä palomiehiä. Virkavalta ei puuttunut valtaukseen.

Talonvaltaus on Hollannissa, toisin kuin useimmissa muissa maissa, vielä toistaiseksi sallittua. Uusi laki astuu voimaan 1. lokakuuta eli ensi perjantaina ja tekee valtauksesta rangaistavan teon.

Valtauksella on Hollannissa pitkät perinteet - täällä on vallattu taloja jo 1960-luvun puolivälistä lähtien. Vuoden tyhjillään olevan talon tai kiinteistön saa ottaa haltuun ilman seurauksia. Valtauksen syinä ovat perinteisesti asuntopula tai työtilan pula (esim. taiteilijat) tai poliittiset motiivit. Eilinen valtaus oli kuuleman mukaan erityisesti vastalause tulevalle laille.

Mutta muutos on edessä. Perjantaista lähtien valtaus on laitonta puuhaa. Uuden lain seurauksia on vielä vaikea arvailla. Pahimmillaan pelätään vuoden 1980 kaltaisia mellakoita, jolloin poliisi pakotti panssarivaunujen säestyksellä valtaajat luopumaan Amsterdamin Vondelstraatilla sijaitsevasta talosta. Nykyisin töihin pannaan (ainakin Amsterdamissa) mellakkapoliisit kilpineen ja vesikanuunoineen, kuten tuossa pari katua edempänä viime vuonna.

Pian on varmaan vuorossa show oman kadun toisella puolella. Toivomme rauhallista ja väkivallatonta tilanneratkaisua sekä asuntoja valtaajille.

Peace.

4 kommenttia:

  1. Vanhana talonvaltaaja-aktiivina täytyy sanoa, että onnea matkaan heille!

    VastaaPoista
  2. o-ou! No, siinähän teette vähän popparia ja siirratte sohvan ikkunan viereen ja otatte kunnon asennon jos vaikka pääsisitte seuraamaan hieman väkivaltaviihdettä..no ei..ikävää että sattuu omaan naapuriin...toivottavasti valtaus sujuu "rauhallisissa merkeissä" loppuun saakka

    VastaaPoista
  3. Odotamme jännityksellä milloin ja mitä tapahtuu! Kamera on valmiina.

    VastaaPoista
  4. Kiva kun jätit kommentin blogiini niin osasin tulla vastavierailulle!:)

    Elämäsi vaikutta mielenkiintoiselta siellä Amsterdamissa. Tämäkin postaus oli kiva lukea. Saa nähdä miten tuossa naapurissanne asiat etenee. Toivottavasti kaikki menee rauhallisesti!

    VastaaPoista