perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kevättä odotellessa...

On ollut tosi kylmä viikko. Tai siis korjaan, minun mielestäni tosi kylmä viikko, ei nyt mitään verrattuna Suomen pakkasiin mutta kuitenkin. Aamulla lämpötila nollassa ja hyytävä koillistuuli. Sain silti kitkutettua joka päivä pyörällä töihin (20 minuutin matka), vaikka meinasi usko loppua jo tuossa oman korttelin kulmalla ensimmäisen vastatuulenpuuskan iskiessä vasten naamaa. Missähän se kevät viipyy? Narsisseja on näkynyt teiden varsilla jo muutaman viikon, ihme että selviävät hengissä pakkasöistä. Saisi jo lämpötila kohota.

Töissä on hulinaa, orkesteri valmistautuu parhaillaan ensi viikolla alkavaan Euroopankiertueeseen. Ja pöh, minua eivät kelpuuta mukaan eivätkä kyllä muitakaan konttorityttöjä vaikka kuinka ollaan yritetty tehdä itsemme tarpeellisiksi kiertuetta varten. Eindhoveniin sentään pääsen (joudun) mukaan loppuviikosta, siellä soitetaan osa uudesta ohjelmistosta.

Viikonloppu tulee ihan tarpeeseen, aamulla astuessani musiikkitaloon tuli ihan kunnon groundhog day-fiilis, taasko sitä ollaan täällä? Huomenna nukun pitkään ja illalla tavataan varmaan kavereita. Sunnuntaina ehkä elokuviin. Ja luen loppuun Muumipappa ja meri-kirjan.

Rentouttavaa viikonloppua teillekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti