maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kevätjuhlia


Täällä on nautittu pitkästä juhlaviikonlopusta. Eilen juhlittiin kummipoikaa ja tämän veljeä, heille on kertynyt ikää jo kokonaista viisi vuotta! Söimme kakkua, grillailimme pihalla pienten sadekuurojen lomassa ja seurasimme poikien synttäririemua.



Tänään on koko Hollanti juhlinut oransseissaan kuningattarenpäivää. Kävimme iltapäivällä kierroksella Sarphati-puistossa sekä De Pijpin alueella. Sää oli mieletön yllätys sateisen viikon jälkeen - melkein helle! (Huomenna taas sitten sataa ja loppuviikosta viilenee, pöh!)


Kuningattarenpäivänä kuka vain voi mennä kadulle/puistoon myymään tavaroitaan ja puistossa olikin jos jonkinmoista artistia ja kaupustelijaa ;-D




Tästä ylläolevasta kuvasta tykkään itse kovasti. Se oli oikeastaan vahinkolaukaus, en nähnyt kameran ruudulla mitään auringon vuoksi joten vasta kotona pääsin tarkastelemaan kuvaa tarkemmin. Tämä värikäs kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa tästä päivästä ;-D


Minäkin shoppasin markkinoilla: mukaan lähti yksi kirja eurolla, sekä tämä vasemmistolaisharrastuksen myönteinen rintamerkki. Merkillä viitataan esimerkiksi kulttuuriharrastuksiin, joita Vapauspuolueen keulahahmo Geert Wilders kutsui joitakin vuosia sitten pilkkaavasti nimikkeellä linkse hobby's. Tällaisia merkkejä tai tarroja näkee usein myös muusikoiden instrumenttikoteloissa.

Tällaiset juhlaterveiset Amsterdamista tällä kertaa - iloiset vapputoivotukset sinne Suomeen!

12 kommenttia:

  1. Oli kyllä ihana sää
    ja kivaa ulkona näin kuningattarenpäivänä:)

    Jalat vaan aika muussina nyt
    kaikesta kävelystä:P

    Kivaa vapuniltaa sinnekin:)

    Jamssi

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia...niin oranssia, niin kevättä! Hauskaa Walpuria!
    t. Lellu

    VastaaPoista
  3. Mukavia tunnelmakuvia.
    Hyvää toukokuuta!

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno toi puukuva! Se tosiaan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa; itse en kyllä onnistunut saamaan noin hyvää laukaisua, kun kameran kanssa heiluin kahden mukelon ja väkijoukon ristipaineessa. Kiva vappuaatto silti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkkä vahinkolaukaus oli, tosi värikäs sellainen! Aika ruuhkaista oli välillä Sarphatiparkissakin, mutta mukavaa :-)

      Poista
  5. Näyttääpä todella lämpöiseltä t-paita keliltä!
    Voi kunpa saisikin nauttia Kuningattaren päivää Hollannissä, se on ihana kansanjuhla -ja hollantilaisethan ovat tunnetusti hyviä juhlimaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli tosi lämmin, auringossa ihan kuuma. Tänään aamulla saatiin muhkea ukkoskuuro sateineen.

      Poista