torstai 16. elokuuta 2012

Kesälaiskuutta



Täällä on ollut vähän blogilaiskuutta ilmassa. On tainnut jäädä sellainen lomafiilis päälle, oikeastaan saisi syksy jo tulla niin pääsisin uudelleen vauhtiin! Syksy kun tuntuu aina uudelta alulta. Ja lähes joka syksy tulee aloitettua jotain uutta, tälle syksylle en tosin ole vielä keksinyt mitään.

On sitä viime viikkoina tehty muutakin kuin laiskoteltu. Viime lauantaina olimme Tonyn kanssa romanialaisen ystäväni häissä Amsterdamin pohjoispuolella. Aviomies on hollantilainen ja olikin mielenkiintoista olla kahden kulttuurin juhlissa. Tunnelma oli aivan alusta alkaen todella välitön ja hauska, näissä häissä ei ollut mitään turhaa kankeutta tai tiukkoja "sääntöjä".

Saimme kaikki ensimmäiseksi yläkuvan ruusukkeen rintapieleen. Siviilivihkiminen tapahtui pienessä linnassa, sen perään kirkollinen vihkiminen viereisessä kirkossa.



Illallinen tarjottiin mukavassa hotelli-ravintolassa ja matkustimme puoliltä öin massut pulleina junalla kotiin.

Päivän aikana ehdimme kummastella useaan otteeseen hollantilaisten juhlavieraiden pukeutumista. Siellä oli kaikenlaista linjalta rantasandaalit-hellemekko-farkut-virttynyt t-paita-kuluneet lenkkarit-rikkonaiset korkokengät. Hyvin erottuivat hollantilaiset ja muunmaalaiset vieraat (kansallisuuksia oli useita) toisistaan!
Tämä on kyllä niin outo asia - veikkaisin, että suurin osa hollantilaista on kuitenkin aika tilannetajuista porukkaa, joka osaa pukeutua sopivasti niin juhlaan kuin arkeenkin. Mutta ei... aivan kuten aiemmissakin (puoliksi) hollantilaisissa häissä joissa olen ollut, niin näissäkin toistui valitettavasti tämä outo (minusta jopa loukkaava) "perinne". Hääpari itse sekä heidän lähimmät sukulaisensa olivat selkeästi panostaneet pukeutumiseensa, eikö se ole vähän outoa että vieraat lompsivat paikalle sen näköisenä kuin olisivat menossa rannalle auringonottoon. Hyvin monessa asiassa kannatan sanontaa "maassa maan tavalla", mutta en tässä!

***


Myöskään tätä ei kannata tehdä perässä: hyppiä opiskelijapoikien mallin mukaan Amsterdamin keskustan kanavaan (yök)! Yliopistot alkavat pian, tämä viikko on tutustumisviikko joten näitä opiskelijanulikoita näkee nyt laumoittain joka puolella. Joukossa tyhmyys tiivistyy!

Viikonloppuna on sitten todennäköisesti tiedossa lisää laiskottelua, sillä lämpötila kohoaa +30C asteen yläpuolelle. Ja sitten olenkin jo valmis syksyn tuloon!

2 kommenttia: