sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Töihin hukkunut

Konsertti Eindhovenissa

Vuosi 2013 on alkanut vähän liiankin kiireisesti, hyvä että mukana pysyy. Orkesterilla alkoi viime keskiviikkona kiertue kolmen pop/jazz/soul-artistin kanssa - siinä näkyvätkin yläkuvassa Ruben Hein, Kris Berry ja Wouter Hamel. Olin myymässä cd:tä kolmella ekalla keikalla, vielä on pieni pelko että joudun ensi viikolla lähtemään mukaan Groningeniin. No jaa pelko ja pelko, menen jos on mentävä, vaikka noissa kolmessa konsertissa sainkin ihan riittävän annoksen tätä cross-overia. Toki voin konsertin aikana velttoilla takahuoneessakin, mutta mieluummin sitä kuitenkin istuu konserttisalissa niin tietää missä mennään.

Saliharjoitus Enschedessä

Saliharjoitus Leidenissä

Tässä lyhyt videonpätkä harjoituksista, jos joku haluaa tietää miltä näiden solistien ja jousiorkesterin yhteistyö kuulostaa:



Tämän kiertueen lisäksi sydämentykytyksiä aiheuttaa orkesterin helmikuinen lastenpäivä, jota parhaillaan järjestän ja koordinoin. Tätä on elämä tällä hetkellä: työtä...

Mutta onneksi välillä on muutama vapaahetki ja netti on pullollaan hauskoja kissavideoita! Tony bongasi tämän uutispätkän varastelevasta kissasta:



Hännät pystyyn vain ja täydellä höyryllä eteenpäin!

P.S. Ja hei päivä on jo selvästi pidempi kuin muutama viikko sitten! :-D

6 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä ihana musiikin täyttämä työ:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mutta mistä saisi lisätunteja vuorokauteen? Kun ei millään ehdi tekemään kaikkea. Ja sitten kesällä pyöritellään peukaloita..

      Poista
  2. Kiirettä siis pitää, mutta eikö olekkin mukavaa, kun päivä vähitellen pitenee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mieletöntä, heti piristyy kun päivä pitenee :-D

      Poista
  3. Tsemppiä arkiseen aherrukseen! (ja lumen keskelle)

    Lastentapahtuman järjestelyssä riittääkin varmasti puuhaa. Minkä ikäisille olette suuntaamassa sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-D Ihana lumi!
      Lastenpäivä on 7-14-vuotiaille jousisoittajille!

      Poista