sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Suomalaisen Naisen Päivillä


Tänä viikonloppuna vietettiin Suomalaisen Naisen Päiviä hotellissa Nunspeetissä. Meitä oli paikalla yli sata Suomi-leidiä! Voi sitä riemua, energiaa, iloa ja yhteenkuuluvuudentunnetta. Vanhoja ja uusia tuttuja ja mukana oli Suomen Alankomaiden suurlähettiläskin, Liisa Talonpoika. Hän avasi päivät ja ilmoitti samalla osallistuvansa viikonloppuun yksityishenkilönä, joten kaikki pönötys voidaan unohtaa ;D


Meitä oli monesta tuulensuunnasta: vasemmalla Suomen kartta mihin merkittiin lapuilla mistä oltiin lähdetty, oikealla Hollannin ja Belgian kartat ja nykyiset kotipaikkakunnat.


Ja sitten me herkuteltiin. Paljon! Syömisen lisäksi ohjelmassa oli paljon erilaisia workshoppeja. Minä osallistuin kirjoitussessioon luonnon helmassa, sauvakävelyyn ja ihonhoito-kurssille.



Näin monta meitä oli! Tässä pikanäpsäys omalla kameralla ennen "virallisen" kuvan ottoa.


Päivien ja erityisesti lauantain iltajuhlan teemana oli idoli - minä en keksinyt itselleni idolia, mutta käytävillä tuli vastaan monenmoista Audrey Hepburnista Pikku Myyhyn ja Angry Birdseihin! Ja katsokaas kehen minä törmäsin - Lenitaan!!! Kun meillä oli samantyylinen vaatetuskin niin pitihän se yhteiskuva ottaa.


Illan esiintyjänä oli Koop Arponen Flute of Shame-bändinsä kanssa. Koopin nimi oli tuttu ja muistelin että hän on Idols-voittaja muutaman vuoden takaa, mutta muutapa en sitten hänestä/bändistä tiennytkään (aukko sivistyksessä?). Hyvin svengasi ja me tanssittiin ja tanssittiin.


Esiintymisen jälkeen laulettiin vielä alakerran klubissa pianon säestyksellä Suomi-hittejä aamun pikkutunneille. Nostalgiaa!
Mikä viikonloppu! Kunnon irtiotto arjesta, omanlaisten joukossa. Toista suomalaista - ainakaan suomalaista naista - ei kyllä korvaa mikään. Kiitos leidit!

8 kommenttia:

  1. Olipas kiva Suomi-tapahtumia ja ihanat sinivalkoisella koristellut kakkupalat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli taas osoitus suomalaisten naisten taidoista ja sisusta - päiviä on järjestetty jo 26 vuotta vapaaehtoisvoimin, vuodesta vuoteen hyvin organisoitu homma :D

      Poista
  2. Oli kiva taas tavata! Tuu joskus moikkaamaan mua tänne Haagiin :-)
    Tai viimeistään nähdään sitten taas ensi vuonna SNP:llä!

    VastaaPoista
  3. Voi että mikä tempaus!! Voi jos täälläkin olisi tällaista! Tuntuu, että täällä sitä ollaan ihan yksikseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko teilläpäin ollenkaan muita suomalaisia? Siitä vain viisaat päät yhteen ja ideoimaan, suomalaisvoimin ja sisulla saa aikaan vaikka mitä :D

      Poista
  4. Määhän oli toimikunnassakin muutamana vuotena....ja tuossa ryhmÄkuvassa oli monta tuttua naamaa, nimiÄ en vaan enää muista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Toimikunta oli jälleen tehnyt hurjasti töitä ja viikonloppu oli oikein onnistunut. Tule mukaan ensi vuonna!

      Poista